Jotta enää ei hävittäisi (3/2018)

Kuva: Otso Kaihlanen, http://okkuvablogi.blogspot.fi

Nykytermein ilmaistuna ilmanhallinta talvisodassa Karjalan kannaksella hävittiin jo vuosina 1935-1939, ei talvisodan ilmataisteluissa, koska ennen sotaa hankittiin vääränlaista lentokalustoa ja oikean suuntaistakin kalustoa liian myöhään. Ilmari Juutilainen totesi sotien jälkeen, ”että jos Ilmavoimilla olisi ollut Brewsterit käytössään jo talvisodassa, olisivat neuvostopommittajat kärsineet niin suuret tappiot, että niiden olisi ollut pakko lopettaa pommituslentonsa Suomeen” (Heikki Nikunen, Airpower – ilmavoimat).

Vuonna 1939 olisi voinut ostaa ”80 laadukasta amerikkalaista hävittäjää” 300 miljoonalla markalla, joka vastaa nykyrahassa 102,6:ta miljoonaa euroa. Niillä olisi saavutettu Karjalankannaksella ilmanhallinta, joka olisi tehostanut maavoimien toiminnan lisäksi myös muiden lentoyksiköiden toimintaa. ”Talvisodan merkittävin oppi oli se, että hävittäjätaktiikka, ilmataistelutaidot ja hävittäjien ylivoimainen suorituskyky ovat määräävämpiä kuin viholliskoneiden lukumäärä” (Richard Lorenz, Iskuja Ilmaan).

Eversti Lorenzia ei turhaan kutsuta Suomen hävittäjäilmailun isäksi, koska hänen johtopäätöksensä talvisodasta päti silloin ja pätee edelleenkin. Sotien jälkeen oli saavutus Ilmavoimilta, että se pystyi pitämään yllä ilmataistelutaitoja ja kehittämään hävittäjätaktiikkaakin, vaikka niitä parhaan mahdollisen suorituskyvyn hävittäjiä saatiin odottaa aina 1990-luvulle saakka. Sen jälkeen onkin kehitys ollut huimaa, ja Ilmavoimat on nyt tilanteessa, jossa sillä on vastailmatoimintakyvyn lisäksi myös kyky pommittaa – parhaimmillaan muutaman metrin tarkkuudella jopa 350 kilometrin päähän.

Hornetien hankinta oli yksi onnistuneimmista Puolustusvoimien hankinnoista ehkä koko itsenäisen Suomen historiassa. Nyt Puolustusvoimat on lähtenyt toiseen hävittäjähankintaan, jota mielellään nimitetään Suomen kaikkien aikojen kalleimmaksi puolustushankinnaksi, mutta jota minä mieluummin nimitän Suomen kaikkien aikojen tärkeimmäksi puolustushankinnaksi, koska kyseessä on suorituskyky, joka voi parhaimmillaan säästää meidät sodalta tulevina vuosikymmeninä. Ja pahimmillaankin, jos sota joskus syttyisi, sillä säästetään ihmishenkiä.

HX-hankkeen tarjouspyynnön jättämistä seuranneessa mediatilaisuudessa 27. huhtikuuta hankkeen ohjauksesta vastaavan Logistiikkalaitoksen apulaisjohtaja, prikaatikenraali Kari Renko totesi painokkaasti: ”Ilmavoimille ei olla ostamassa lentokonetta.” Verorahoja ei siis olla käyttämässä suureen työntövoimaan, hyvään kaartokykyyn, sopivaan siipikuormitukseen tai supercruise-kykyyn, vaan sodanajan suorituskykyyn, koska vain siihen ilma-aseemme uskottavuus perustuu. Ja se suorituskyky pitää olla käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa 365 päivää vuodessa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on todennut, että hankinnalla on merkittävä vaikutus koko puolustusjärjestelmämme kykyyn ja uskottavuuteen vähintään 30 vuoden ajan sen käyttöön ottamisesta.
Oletteko nähneet kuvia Syyrian pommitetuista kaupungeista? Nykysodissa ilmasotaa ei ole enää varaa hävitä. Ilmasota pitää vähintään tehdä niin kalliiksi hyökkääjälle, että sen on pakko lopettaa. Parhaimmillaan ilmavoima on niin hyvä, ettei hyökkääjä edes yritä.

Ennen talvisotaa sai 80 hävittäjää suunnilleen sillä hinnalla kuin nykypäivänä saa yhden.

Mutta loppujen lopuksi ainakin minulle on aivan sama, mitä ne hävittäjät maksavat, koska sodan hintaa ei voi mitata rahassa. Onneksi HX-hanke tekee kuitenkin perusteellista työtä myös siinä, että Suomen oloihin parhaiten soveltuva ja paras mahdollinen suorituskyky saadaan parhaaseen mahdolliseen hintaan ja parhailla mahdollisilla käyttö ja ylläpitokustannuksilla.

Hyvää kesää,
Pentti Perttula

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *