Mikko Saarela päivitti nuoruuden koottavaharrastuksensa 2000-luvun alussa pienoismalleihin. Tähän väliin mahtui muusikon ura kahdessa tunnetussa bändissä. Nyt mies on mallirakentamisessa erikoistunut ensimmäisen maailmansodan (WW1) lentokoneisiin – ja jälki on upeaa!
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 3/2015.
Teksti: Harri Mustonen
Kuvat: Toni Suokas
Toim. huom: Saarela on siirtynyt alkuperäisen artikkelin ja nettijulkaisun välissä rakentamaan pienoismallejaan taivaalliseen laivueeseen.
Fokker E.I -hävittäjästä puuttuvat laskuteline ja peräsimet. Silti keskeneräisen koneen rungon alapuolen kangas on jo risiiniöljyn tuhrima – tai oikeasti Mikko Saarela on käsitellyt maalipintaa siten, että vaikuttaa kuin Oberursel-tähtimoottori olisi roiskinut risiiniöljyä jo useilla taistelulennoilla. Sattumalta Saarela ei tätä ensimmäisen maailmansodan yksitasoista hävittäjää ole valinnut rakennuskohteekseen.
– Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta tämän ensimmäisen hävittäjän ensilennosta, mies taustoittaa.
Saarela kertoo, että hän yleensä valitsee rakennettavat mallinsa melko sattumanvaraisesti – kunhan vain ovat WW1-koneita – mutta on nyt ottanut teemaksi 100 vuotta ensimmäisestä maailmansodasta. Tarkoituksena on rakentaa aikajärjestyksessä malleja niistä koneista, jotka kunakin sotavuonna ilmestyivät taivaalle. Nyt meneillä oleva vuosi 1915 oli Saarelan mukaan vielä eräänlaista pioneeriaikaa; seuraavana vuonna tulivat sitten jo muun muassa kuuluisat Nieuportit, DH.2:t ja Albatrossit.
Mallit johdattavat historiaan
Saarela kaivaa kaapista rakennussarjojen laatikoita ja esittelee vielä rakentamattomia malleja, joita hänellä on kertynyt varastoon kohtalaisesti. Nykymallit ovat aivan jotain muuta kuin karkeat 1960- ja 1970-lukujen sarjat. Tuolloin tosin oli saatavilla lähinnä 1/72-mittakaavan sarjoja, nykyään myös WW1-koneita löytyy melko kattavasti isommista skaaloista 1/48 ja 1/32.
Saarela esittelee WW1-koneiden mallivalmistajien kärkipäätä edustavan uusiseelantilaisen Wingnut Wingsin tuotoksia. Jo sarjan kokoamisohjeet ovat näyttävän näköiset ja johdattavat hienosti kulloisenkin konetyypin historiaan. Lentokoneiden tekniikka on Wingnutin ohjeissa kuvattu itse asiassa niin tarkasti, että Saarela sanoo käyttävänsä niitä usein referensseinä myös muiden valmistajien sarjoja rakentaessaan.
Perehtyminen konetyypin tekniikkaan ja sen aikakauteen kuuluvatkin oleellisena osana mallien rakentamiseen. Tunnollinen mallari ei niele pureskelematta paketissa tulevaa mallia, vaan tutkii huolella kirjoista ja netistä koneen rakenteita ja ulkoasua. Silti, vaikka ennakkotutkimuksen tekisi kuinka perusteellisesti, tulee kokeneellekin rakentajalle usein yllätyksiä kesken projektin.
– Sitten jäädään jumiin johonkin ja kysellään kaikilta palstoilta, että mitenkä tämä oli, Saarela kertoo.
Mikko Saarela ja pienoismallit: Kokeneen mallarin pöydältä löytyy kaikki tarpeellinen ja oikeassa järjestyksessä. Kuva: Toni Suokas. Siivet 3/2015.
WW1-koneiden mallaajilla onkin nykyään tiivis nettiyhteisö, jossa kysellään ja annetaan neuvoja, lähetellään kuvia rakennusvaiheista ja jaetaan kokemuksia rakennussarjoista. Keskustelusivustoilla ja erilaisilla foorumeilla käydään usein kipakkaakin polemiikkia muun muassa koneiden värityksestä aihe, joka on tainnut herättää mallareissa tunteita kautta aikojen. Eteenpäinkin on toki menty – lähinnä restaurointityötä tekevien ammattilaisten ansiosta ja niinpä muun muassa sen tunnetun saksalaisen Lozenge-kuvion värit tunnetaan jo melko tarkkaan.
– Jos joku mallivalmistaja erehtyy tekemään vähän liian omaperäisen tulkinnan niistä, niin kyllä tulee kauhea kalabaliikki, Saarela hymähtää.
Hän jos kuka on perehtynyt ensimmäisen maailmansodan lentokoneisiin perin pohjin, sillä valmiita malleja WW1-koneista on vitriinikaappeihin kertynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana kymmenittäin. Saarela osaa kertoa lentokoneista mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Tiesittekö, että pyörivät tähtimoottorit kuluttivat peräti kolmasosan risiiniöljyä siitä määrästä, jota ne polttivat polttoainetta? Ja suuri osa siitä roiskui pitkin koneen runkoa! Että britit käyttivät aerodynaamisia litteitä jänteitä vaijereitten sijasta, ja että yleensä sen aikaiset koneet olivat epävakaita – tärisivät ja heiluivat niin, että niitä sai lentää hampaat irvessä. Saarelan pienoismallit johdattavat kiehtovasti ilmailun menneisyyteen, mutta mielenkiintoinen ja vaiheikas on myös miehen oma historia.
Koottavia, Eppuja ja Freukkareita
Ylöjärvellä vuonna 1958 syntynyt Saarela koki sen perinteisen koottavakauden ehkä voimakkaampana kuin keskiverto kasailija ja rakenteli kaikenlaisia pienoismalleja, enimmäkseen kuitenkin lentokoneita. 1960-luvun lopussa koottavapiireissä oli pienoinen WW1-koneiden buumi. Humbrolkin julkaisi sarjan maaleja ensimmäisen maailmansodan koneisiin ja Saarela muistelee, kuinka hän ”isolla pensselillä veteli niitä Airfix-mallien kylkeen”. Nämä jäivätkin sitten miehen viimeisiksi malleiksi sillä erää.
– Tuli murrosikä ja rock and roll. Siihen ei sovi mikään tuollainen, hän summaa.
Saarela perusti kulmakunnan kavereitten kanssa bändin, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Eppu Normaalina. Mies soitti yhtyeessä bassoa 1970-luvun loppuun saakka.
– Uutena vuotena 1979-1980 soitin viimeisen keikan. Kuvittelin lukevani itseni valmiiksi yliopistossa.
Musiikki veti kuitenkin puoleensa ja miehellä oli vielä ”Organ-syntikkabändiseikkailu” ennen kuin valmistui biologiksi 1980-luvun puolivälissä.
– Samaan aikaan kun valmistuin, ostin taas uuden basson ja liityin Freukkareihin tai itse asiassa olin perustamassa sitä.
1980-luvun lopulla Saarela jäi pois Freud Marx Engels & Jung -yhtyeestä. Hän työskenteli hetken biologina, toimi sen jälkeen freelance-toimittajana Radiomafiassa, järjesteli festivaaleja ja kirjoitteli lehtiin. Musiikki oli tässä vaiheessa kuitenkin jäänyt harrastukseksi. Nykyään yläasteella biologian ja maantiedon opettajana toimiva Saarela ei ole jäänyt haikailemaan muusikon elämää.
– Ei sitä vanhana miehenä enää viitsi kiertää jossain pitzerian nurkissa, mies kuittaa.
Vuosituhannen vaihteessa Saarelan seitsemän ikäinen poika sai lahjaksi helikopterin rakennussarjan ja sitähän piti isän kanssa ryhtyä rakentamaan.
– Siitä tuli tämmönen hieno klassinen liimatahrasuttu. Mutta liiman ja Humbrol-maalin haju toivat voimakkaan nostalgisen elämyksen, Saarela kuvailee, Ihmisellä on kummallisen voimakas hajumuisti.
Tuoksujen myötä heräsi vuosikymmeniä unohduksissa ollut WW1-koneiden maailma jälleen eloon.
Perfektionismia
Rakentelua vauhditti uusien mallivalmistajien, kuten Tokon, Rodenin ja Eduardin ilmaantuminen markkinoille. Varsinkin Eduard muutti mallimaailmaa WW1-koneillaan.
– Joka vuosi tuli aina vaan parempia ja sillä lailla se säilyi kiinnostavana, Saarela muistelee.
Haasteita ensimmäisen maailmansodan puu-kangas-vaijeri-koneissa riittää. Muovisen pinnan maalaaminen kankaan näköiseksi on oma taiteenlajinsa ja vaikeusastetta lisäävät vanhojen koneiden lukemattomat tuki- ja ohjainvaijerit -työvaihe, jota ei WW2-koneiden mallaaja joudu juurikaan murehtimaan. Pelkästään siivistön tukijänteitä on esimerkiksi saksalaisessa Gotha-pommikoneessa toistasataa – ja tunnontarkka mallarihan virittää malliinsa nämä kaikki.
– Fokkerit ovat minun suosiossa, kun niissä ei ole kuin muutama tukilanka, Saarela naurahtaa.
Mikko Saarela ja pienoismallit: Friedrichshafen eli suomalaisittain ”Fredika” on työläs pienoismalli lukuisine vaijereineen. Huomaa tukijänteiden vanttiruuvit. Kuva: Toni Suokas. Siivet 3/2015.
Mies on toki rakentanut muitakin kuin Fokkereita. Saarela ottaa vitriinistä esille Friedrichshafenin, jonka jänteiden virittämiseen meni pari-kolme viikkoa.
– Välillä nää on semmoisia, että sitä ihmettelee miksi tähän tuli ryhdyttyä, mutta sitten ne on hienon näköisiä, kun kaikki langat on kohdallaan.
Saarelan sanoihin on helppo yhtyä, kun katselee hienosti takiloitua Friedrichshafenia. Jänteinä Saarela käyttää nykyään joustolankaa, mutta myös ohut siima käy tähän tarkoitukseen hyvin.
Molemmissa on puolensa. Joustolanka on vaikeampi asentaa: se räpsähtää helposti irti ja venytettäessä saattaa tulla eri paksuisia lankoja. Siitä saa kuitenkin muotoiltua niitä brittien aerodynaamisia jänteitä. Siiman asennuksessa taas joutuu porailemaan siipiin reiät, joiden kautta siima pujotetaan. Lisätyötä teettävät sitten reikien paikkaamiset. Hyvä puoli siimassa on se, että se tukee aidosti siivistöä, joka on nykymalleissa usein aika heiveröinen. Saarela myös pitää siimaa helpompana asentaa ja suosittelee sitä aloittelijoille.
Jotta tässä ei olisi kylliksi, on nykyään ryhdytty mallintamaan myös vaijerien vanttiruuvit. Niitä tulee myös Saarelan Fokkeriin, vaikka hän ei niitä ehdottomina pidäkään.
– Se näyttää ihan hyvältä ilman vanttiruuvejakin 1/48-mittakaavassa, mies toppuuttelee, 1/32:ssa se on jo vähän eri asia.
Mikko Saarela ja pienoismallit: Kyllä yksitaso-Fokkeristakin muutama tukijänne löytyy. Tässä vaiheessa Saarela on saanut asennettua jo laskutelineet sekä tunnukset siipiin. Kuva: Toni Suokas. Siivet 3/2015.
Jonkun vuoden rakenneltuaan heräsi Saarelalla kiinnostus myös mallikilpailuihin. Osallistumiskynnys oli kuitenkin hänen mukaan aluksi kova. Mies rohkaistui viimein ja osallistui suoraan laatikosta kilpailusarjaan kolmitaso-Fokkerillaan korjaten yllätyksekseen ykköspalkinnon.
– Ajattelin silloin, että hyvänen aika, kelpaahan nää muillekin.
Sen jälkeen Saarela on osallistunut kilpailuihin vuosittain ja palkintoja on ropissut mukavasti. Hän tunnustaa, että kilpailut nostavat rimaa välillä turhankin korkealle ja että malleja tulee näprättyä vähän liiankin kanssa.
Saarela kertoo, että kaikki mallarit tekevät töppäyksiä myös ne niin sanotut mestarimallarit. Hänen mukaansa mestarimallarit vain osaavat korjata omat virheensä. Mies paljastaa, että jokaiseen hänen projektiinsa on tullut aina joku moka. Ja niinhän se on, ettei mallari koskaan ole täysin tyytyväinen omiin tuotoksiinsa.
– Perfektionismi meillä mallareilla on välillä turhankin kovaa, Saarela pohtii, – nykyään olen ruvennut vähän hellittämään, kunhan se näyttää tarpeeksi siltä alkuperäiseltä.
Fokkerin rehu
Miehen asenteen vaihtumista ei kyllä huomaa tekeillä olevasta Fokker E.I:stä – niin hienon patinan se on saanut pintaansa. Yksitaso-Fokkerin valmistuttua on Saarelalla vuorossa seuraavaksi vastapuolen tiedus-
telukone BE2, jonka c-versio valmistui vuonna 1915. Mies on aloittanut jo mallin rakentamisen ja perehtynyt huolella tyypin historiaan.
Konetyyppi oli Saarelan mukaan lento-ominaisuuksiensa ansiosta parhaita ilma- valokuvausjalustoja, mitä briteillä sodassa oli. Se oli niin vakaa, että ohjaimista saattoi päästää irti ja kone lensi itsekseen suoraan. Sitten yksitaso-Fokker ilmestyi rintaman ylle ja lento-ominaisuuksista tuli BE2c:lle kirous, sillä se oli niin kankea, ettei pystynyt väistämään ketteriä hävittäjiä.
– Se saikin vähemmän mairittelevan nimen Fokkerin rehu, Saarela toteaa.
Mikko Saarela ja pienoismallit: Wingnut Wingsin WW1-koneet edustavat pienoismallien kärkipäätä, joiden pelkät ohjeet ovat pienoisia teoksia. Kuva: Toni Suokas. Siivet 3/2015.
Hän kertoo hieman karmaisevan tarinan, jossa erään BE2c:n molemmat miehistön jäsenet oli ammuttu hengiltä, mutta kone vain jatkoi lentoaan ja polttoaineen loputtua laskeutui omia aikojaan pellolle.
Saarela on tarttunut pienoismalleillaan suureen teemaan. Hän on kuitenkin valmistautunut hyvin tähän haastavaan urakkaan.
– Vuosina 1917-1918 koneita tuli niin paljon, ettei niitä ehtisi millään vuodessa rakentaa. Niitä on onneksi jo osittain rakennettuna, mies toteaa.
Suomesta löytyy muutamia muitakin WW1-koneisiin hurahtaneita rakentajia ja Saarela toivookin, että myös muut mallarit rakentaisivat malleja 100-vuotis teemalla ja osallistuisivat niillä kilpailuihin. Aihehan on ajankohtainen vielä kolme vuotta.
Saarela itse rakentaa pari kolme mallia vuodessa. Kun uusia rakennussarjoja hän sanoo ostavansa vuosittain viidestä kuuteen kappaletta ja joskus parhaimpina vuosina jopa kymmenenkin, muhii miehellä kaapeissa pieni ongelma.
– Huomaa, että sitä pitää elää 140-vuotiaaksi, että saa kaikki rakennettua, Saarela naurahtaa.
Teksti: Harri Mustonen
Kuvat: Toni Suokas
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 3/2015.
Siivet-lehden ilmestyminen on täysin riippuvainen yhdestä ainoasta asiasta: tilaajista. Sinusta, teistä. Lehteä ei ilmestyisi eikä tätäkään juttua luettaisi verkossa, ellei lehdellä olisi meille niin tärkeitä lukijoita – tilaajia ja irtonumeroiden ostajia.
Jos et ole jo tilaaja, niin ole hyvä ja harkitse asiaa. Lehden tilaaminen onnistuu täältä: https://siivet.fi/tilaa/
