Vintagesta pitävä Ulpu Paananen hurahti DC-3:een vuosituhannen alussa. Nyt hän toimii aktiivisesti vapaaehtoisena purserina DC-yhdistyksessä ja vie matkustajat perinneilma-aluksen tunnelmaan.
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 5/2018.
Teksti: Harri Mustonen
Kuvat: Topi Äikäs
Malmin funkkistyylisen lentoaseman tasanteella odottaa matkustajia viehättävä lentoemäntä sinisessä asussaan. Taivaalta lähestyy tähtimoottorien rauhallista voimaa uhkuva ääni ja hetken päästä kiitotielle laskeutuu hopeanhohtoinen, sinitunnuksinen DC-3. Aseman seisonta-alueelle rullatessa sen kyljistä voi lukea Finnish Airlines ja peräsimestä Aero Oy.
Näkymä on Suomen ilmailun historian kultaista ydintä, kuin kohtaus menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin suuret ikäluokat saivat ensikosketuksen lentomatkustamiseen. Nyt olemme kuitenkin elokuussa 2018 ja lentoaseman katoksen suojiin on kokoontunut joukko ihmisiä kokemaan menneitten aikojen lentämistä Airveteranin DC-3 ”OH-LCH”:lla. Eikä tässä ryhmässä ole vain eläkeläisiä muistelemassa lapsuuden kokemuksia, vaan mukana on myös muutama nuori mies ja nainen. Vanha lentokuntoinen Kolmonen kiehtoo yhä uusia sukupolvia.
Lentoemäntä Ulpu Paananen, tai purseri kuten DC-yhdistys heitä kutsuu, käy läpi kädessään olevaa matkustajalistaa. Sininen vintage-asu herättää huomiota ja kännyköitä kohoaa ikuistamaan tyylikästä lentoemäntää Paanasen vastaillessa samalla matkustajien esittämiin kysymyksiin. Sitten hän kokeneen lentoemon ottein johdattaa matkustajat ”LCH”:n vierelle ja hetken kuluttua matkustamoon. Kannuspyöräiseen DC-3:een asettuminen on ihan toista kuin nykyisiin matkustajakoneisiin, sillä sisälle kavutaan koneen kyljestä roikkuvien portaiden avulla ja matkustamossa täytyy astella vastamäkeen. ”LCH”:ssa on 19 matkustajapaikkaa sekä istuimet pursereille.
Vintagea taivaalle: DC-3:n purseri: Taivaalta kuuluu tähtimoottorien luotettava jylinä. Tämän vuoden heinäkuussa tuli kuluneeksi 70 vuotta ”OH-LCH”:n ensimmäisestä reittilennosta, joka tapahtui Malmilta. Kuva: Topi Äikäs. Siivet 5/2018.
Vaikka DC-yhdistyksen operoimaan Kolmoseen pääsevät lentämään vain yhdistyksen jäsenet eli toimitaan harrastuspohjalta, toimii miehistö tarkan suunnitellusti. Niinpä Paananenkin asettuu matkustamon etuosaan ja osoittaa varauloskäynnit, esittelee turvakortin ja lopuksi katsoo, että kaikilla on vyöt kiinni sekä ilmoittaa lopuksi kapteenille matkustamon olevan valmis. Lentäjien tehdessä lentoonlähtötarkistusta on pieni tovi aikaa ihailla rauhassa yli 75 vuotiaan koneen nykymittapuun mukaan melko askeettista, mutta viihtyisää matkustamoa. Sitten Pratt & Whitney -moottorit rähähtävät käyntiin, ja pian kiiltävä peltilintu kohoaa taivaalle.
Nostalgiaa
Ulpu Paananen hurahti miehensä Risto Niskan kanssa lentokuntoiseen DC-3:een vuosituhannen alussa. Myös vanhoja jenkkiautoja aktiivisesti harrastava pariskunta kävi tuolloin Malmilla ilmailutapahtumassa ja paikalla ollut Kolmonen koukutti oitis.
– Kimmoke mukaan tuloon on ollut jo konekaunotar itsessään. Se että saa nähdä, kuulla, tuntea ja kokea tunnelman lennolla. Kone tuntuu aivan olohuoneen jatkeelta, hyvin kotoiselta paikalta olla, Paananen kertoo.
Alussa Paanasen mies oli aktiivisempi, mutta tutustuttuaan yhdistykseen aktiiviväkeen, alkoivat he molemmat notkua Malmilla yhä enemmän osallistuen usein myös lennoille.
Yhtenä kannustavana tekijänä Paanasen mukaan on ollut se hyvä vastaanotto, jonka he saivat DC-yhdistykseltä. Varsinkin mekaanikko Speedy eli Pauli Fallström ja silloinen aktiivinen purseri Jukka Huhtala olivat henkilöitä, jotka jaksoivat vastailla uusien innokkaiden jäsenten kysymyksiin ja ymmärtää heidän intoiluaan.
Paananen on aina ollut kiinnostunut myös vintagesta ja retroilusta. Pariskunnan kodissa vintage ei juurikaan näy vaan se on kanavoitunut enemmänkin juuri autoharrastukseen – ja nyt myös luontevasti DC-yhdistyksen toimintaan. Vintage suorastaan säteilee Paanasen upeasta lentoemännän asusta, joka heillä on ollut käytössä vasta vuoden verran.
Mittatilauksena tehdyn asun on suunnitellut yksi aktiivisimmista lentoemännistä, Nina Merisalo-Reunanen. Asu on täysin hänen piirtämänsä hattua ja Aero-tyylistä siipimerkkiä myöten. Vaikutteita on otettu useista aikakauden puvuista, mutta johtavana ajatuksena on ollut tehdä käytännöllinen ja turvallinen asu. Vanhan Aero-puvun tunnelmaa on haettu siipimerkin lisäksi käyttämällä muun muassa samanlaisia SA-leijonanappeja, kuin niissä oli 40- ja 50-luvuilla.
– Kun puki tämän asun ensimmäisiä kertoja, se huomio tuntui vähän hämäävältä. Aluksi olin paljon ujompi ja minua hämmensi, kun ihmiset halusivat koko ajan kuvata. Mutta tämän harrastuksen myötä olen kouliintunut tähän rooliin, Paananen kertoo.
Turvallisuus ensin
Paanasen mukaan vintage-asu on kuitenkin pelkkää pintaa. Tärkeintä kaikille DC-3-koneen operoinnissa toimiville on turvallisuus, joka perustuu määräysten noudattamiseen ja koulutukseen. Vaikka pursereiden toimintaan ei kohdistu viranomaisvaatimuksia, käyvät kaikki tähän vapaaehtoistyöhön tulevat koulutuksen, jota täydennetään ja ylläpidetään vuosittaisilla kursseilla, turvabriiffauksilla ja -harjoituksilla. Kouluttajina ovat toiminnassa pidempään mukana olleet jäsenet sekä ulkopuoliset kouluttajat.
– Me purserit hoidamme matkustamoturvallisuuden. Teemme edellisenä iltana matkustajaluettelon, katsomme, että lennot on maksettu ja meillä on kaikkien yhteystiedot, Paananen sanoo.
Vintagea taivaalle: DC-3:n purseri: Malmin ehkä katoavaa idylliä: viehättävä lentoemäntä ottamassa vastaan matkustajia. Kuva: Topi Äikäs. Siivet 5/2018.
Yksi matkustajaluettelo jätetään aina maahan, sillä alkuperäiseen on voinut tulla muutoksia ennen lentoa, ja näin varmistetaan, että aina löytyy ajan tasalla oleva lista.
Paanasen mukaan Kolmosen operoinnissa ei voi olla mukana, mikäli ei ole hereillä asioista:
– Jos minulle tulee olo, että en kykene hoitamaan jotain asiaa, niin minun täytyy pystyä myös maadoittamaan itseni tästä toiminnasta.
Kaikki operoinnissa mukana olevat henkilöt puuttuvat välittömästi asioihin, jotka eivät mene suunnitellusti – virheet sekä puutteet tuodaan aina julki, niin kuin hyvä ilmailutapa vaatii.
Yhdistys ei tee liikennelentoja, joten siltä ei vaadita lennoilla matkustamohenkilökuntaa. Purserit ovat kuitenkin suurena apuna lentäjille ja mekaanikoille, jotka saavat keskittyä paremmin omiin tehtäviinsä, ja lisäävät näin omalta osaltaan turvallisuutta.
Vintagea taivaalle: DC-3:n purseri: Iloinen ja avoin Paananen on luonteva lentoemännän roolissaan. Kuva: Topi Äikäs. Siivet 5/2018.
Kolmonen nousussa
Paanasella kulunut kesä oli viides lentoemännän roolissa.
– Elämässä on ihmeellistä miten yksi asia johtaa toiseen. En ollut hakeutumassa tähän, vaan minua pyydettiin purseriksi.
Seurakuntasihteerinä kirkkoherranvirastossa työskentelevä Paananen aloitti DC-3:n vapaaehtoisena purserina vuonna 2014 ja oli yksi yhdistyksen neljästä ensimmäisestä naispurserista. Muilla oli taustalla lentoemännän ammatti, joista Merisalo-Reunanen oli juuri jäänyt eläkkeelle. Näiltä kolmelta Paananen sanoo oppineensa paljon lentoemännän toimenkuvasta.
Purserina hän on saanut kokea monia ikimuistoisia hetkiä. Lennoilla on ollut muun muassa ristiäisiä ja vihkimisiä. Yhdelle lennolle eräs sulhaskandidaatti otti etukäteen yhteyttä kysyen, voisiko hän kosia tyttöystäväänsä lennon aikana ja tuoda lennolle pienen kuohuviinipullon. Asia järjestyi, kosinta päättyi sulhasen kannalta onnellisesti ja pari nautti skumpat. Nykyään purserikeikkoja tulee joka toinen viikko eli kaudessa noin kymmenen lentoa.
Vintagea taivaalle: DC-3:n purseri: Ulpu Paananen nauttimassa omalla paikallaan ”olohuoneen jatkeessa” Kolmosen äänistä, hajuista ja tunnelmasta. Kuva: Topi Äikäs. Siivet 5/2018.
Vuosien varrella Paananen on miehensä kanssa osallistunut DC-3:lla myös lukuisiin ilmailutapahtumiin ja -näytöksiin.
– Ensimmäinen oma pidempi reissumme oli Hampurin lentonäytökseen vuonna 2007. Siellä tuli tutustuttua moniin aktiivisiin jäseniin paremmin.
Sen jälkeen he ovat käyneet Kolmosella muun muassa Normandian maihinnousun muistotapahtumassa. LCH:lla tehdään lentoja usein myös Viroon: Tallinnaan, Saarenmaalle ja Pärnuun. Juhannuksina on vierailtu Maarianhaminassa ja Kauhavan juhannusjuhlilla.
Kolmosen lentomäärät ovat viime vuosina lisääntyneet, nyt niitä tehdään noin 100 kaudessa.
– Se että Malmi on ollut tänä kesänä niin paljon julkisuudessa, on tuonut meille uusia jäseniä, ja monet kannatusjäsenet ovat nyt aktivoituneet. Paljon on myös sellaisia, jotka haluavat uusia lentoja.
Kesällä toimintaa pyörittää Malmilla puolensataa vapaaehtoista. Syksyllä LCH viedään talvehtimaan Vaasaan, missä tehdään isot huollot. Siellä toimii runsaslukuinen mekaanikko- ja asentajaryhmä. Pelkkä koneen kiillottaminen vaati oman ryhmänsä, ja metallipintaahan Kolmosesta löytyy. Huoltoihin menee talven aikana 2000–3000 miestyötuntia. Lisäksi kesällä tehdään luonnollisesti ylläpitohuollot ja tarkistukset.
Tällainen työmäärä vaatii aktiivisen ja yhtenäisen vapaaehtoisjoukon. Jäseniä yhdistyksessä onkin tällä hetkellä peräti 4100, heistä kannatusjäseniä on vajaat 1000. Se kertoo paljon tällaisen vintage-lentomatkustamisen kiinnostuksesta, mutta myös Malmin merkityksestä ihmisille – myös niillekin, jotka eivät välttämättä ole aktiivisia ilmailun harrastajia.
Vintagea taivaalle: DC-3:n purseri: Kolme ihastuttavaa lentoemäntää upeissa vintage-asuissaan: Ulpu Paananen, Jaana Kaunismäki ja puvut suunnitellut Nina Merisalo-Reunanen. Kuva: Topi Äikäs. Siivet 5/2018.
Ilmailun riemua
Parinkymmenen minuutin lennon jälkeen ”LCH” laskeutuu jälleen Malmille. Kone on käynyt koukkaamassa meren yllä, josta matkustajat ovat voineet ihastella auringonvalossa kylpevää Helsingin keskustaa ja valkoisena hohtavaa tuomiokirkkoa. Moottoreiden sammuttua ja potkureiden pysähdyttyä matkustamon ovi avataan ja Paananen ohjaa tyytyväiset matkustajat asematasolle.
– On suuri ilo ja kunnia olla tuomassa sitä samaa fiilistä aina vaan uusille jäsenille sekä tapahtumissa koneen yksittäisille ihastelijoille. Muistan niin hyvin sen oman alkuinnostuksen; sen näkeminen nyt ensikertalaisten kasvoilta on aina joka kerta yhtä hienoa, hän toteaa.
Paanasta innostaa ilmailuharrastuksessaan myös erityisesti mukana olevat toimijat, toisiaan kannustava, mukava porukka.
– Ilmailussa kiehtoo juuri sen erityinen tapa hengittää. Yhdessä tekemisen meininki, ilmailun ilo on tämän homman suola.
Ilmailun riemua ja nostalgian hohdetta himmentää toki hieman Malmin alasajo. Näillä näkymin lentokentän ylläpidosta vastaa Malmin lentokenttäyhdistys vuoden 2019 loppuun – pidempään ei kaupunki ole suostunut.
– Meiltä tulee ihmiset tosi paljon kysymään, että mitä sitten kun Malmilla ei ole mitään toimintaa, mitä sitten teette?
Paananen toivoo vielä, että jokin konsti löytyisi ja DC-yhdistys saisi jatkaa lentojaan kentältä, joka on rakas ja tärkeä suurimmalle osalle helsinkiläisiä ja tietenkin kaikille ilmailijoille.
– En keskity miettimään sitä, koska ensinnäkin tämä suututtaa niin paljon. Tämä on meille ideaali paikka toimia ja kaiken kaikkiaan tarpeellinen kenttä. Mutta onhan se opettanut sen, että täytyy nauttia tästä hetkestä. Täällä on saatu viettää hienoja kesiä.
Kolmosen lennot ja yhdistyksen toiminta eivät lopu mahdolliseen siirtoon toimimaan toiselta kentältä. Lentomäärät voivat pienentyä, mutta Paananen korostaa, että yhdistys pystyy jatkamaan operointia ja ”LCH”:n ylläpitoa vaikka vähemmilläkin tunneilla.
– Kesä 2018 on ollut jälleen hieno ilmailukesä. On kunnia olla mukana säilyttämässä elävää ja toimivaa ilmailun historiaa, saada olla yksi toimintamme toteuttajista, Paananen summaa.
Teksti: Harri Mustonen
Kuvat: Topi Äikäs
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 5/2018.
Siivet-lehden ilmestyminen on täysin riippuvainen yhdestä ainoasta asiasta: tilaajista. Sinusta, teistä. Lehteä ei ilmestyisi eikä tätäkään juttua luettaisi verkossa, ellei lehdellä olisi meille niin tärkeitä lukijoita – tilaajia ja irtonumeroiden ostajia.
Jos et ole jo tilaaja, niin ole hyvä ja harkitse asiaa. Lehden tilaaminen onnistuu täältä: https://siivet.fi/tilaa/
