Siivet 5/2022 pääkirjoitus.
Elokuun lopussa Saksan liittokansleri Olaf Scholz kutsui Prahan Kaarlen yliopistossa pitämässään puheessa Eurooppaa kehittämään Saksan johdolla uutta ilmatorjuntajärjestelmää. Järjestelmä suunniteltaisiin täyttämään Euroopan ilma- ja avaruuspuolustuskyvyssä oleva Venäjän ohjusiskukyvyn mentävä aukko. Saksa on kuluvana vuonna jo sitoutunut asevoimiensa uudenaikaistamiseen 100 miljardilla eurolla, jonka uskotaan sisältävän myös F-35-hankinnan.
Scholz markkinoi ajatusta kustannustehokkaampana vaihtoehtona sille, että joka maa rakentaa omia kalliita ja hyvin monimutkaisia järjestelmiään. Samalla uusi ilmatorjuntajärjestelmä tuottaisi turvallisuutta koko Euroopalle ja toimisi esimerkkinä Euroopan Naton vahvistamisesta.
Ilmatorjuntajärjestelmä on kuitenkin vain yksi puolustuksen osatekijä. Juhlapuheiden ulkopuolella on epäselvää, riittääkö Euroopan maiden puolustusmenojen kasvattaminen korvaamaan useimpien maiden kymmenien vuosien puutteellisen investoinnin puolustukseen, missä asevoimien kyvyistä on kadonnut keskimäärin reilu kolmannes.
Euroopan Nato-maiden ilmavoimien taistelukoneiden kirjavahvuudet ovat laskeneet 2037 koneesta 1511 koneeseen vuodesta 2007 vuoteen 2021, siis 26 prosenttia 14 vuodessa. Euroopan 13 suurimman laivaston pinta-alusten määrä on romahtanut 197:stä 116:een (41 prosenttia) ja sukellusveneiden 129:stä 66:een (49 prosenttia) vuodesta 1999 vuoteen 2021.
Vaikka yksittäisten uusien taistelukoneiden ja alusten suorituskyky on parempi kuin vanhojen, tutkimusten mukaan suorituskyky korvaa määrien laskua rajallisesti. Suomi on harvinainen poikkeus hankkiessaan saman määrän F-35-hävittäjiä kuin se hankki 90-luvulla Horneteja.
Vaikka uudet investoinnit ovat askel parempaan, Euroopan pitkän ajanjakson puolustussuunnittelu saattaa vaatia kokonaan uutta alkua, jotta investoinnit muuttuisivat turvallisuudeksi. Nykyinen koko puolustusarkkitehtuuri on suuntautunut liiaksi Euroopan ulkopuoliseen kriisinhallintaan ja kapinallisten ja terrorismin kukistamiseen.
Eurooppa pystyy hankkimaan rahalla lisää kalustoa, mikä sekin voi tosin viedä aikaa, mutta henkilöstön löytäminen ja kouluttaminen käyttämään sitä kalustoa onkin kertaluokkaa suurempi haaste. Kun henkilöstömäärät on karsittu minimiin, mistä löytyvät kouluttajat, jotka pitää ensin itsekin kouluttaa uuteen kalustoon? Muun muassa Britannian maavoimat ovat pienimmät sitten vuoden 1714, minkä ratkaisuksi puolustushaaran johto toivoo kehitettävän robottien ja sotilaiden yhteistoimintaa, koska niin vaikeaa on henkilöstön määrän kasvattaminen.
Ennen kuin hypoteettinen robottien tuoma ratkaisu saadaan, turvallisuusarkkitehtuurin ilmeisiä puutteita pyritään ratkaisemaan valmiuden kasvattamisella, mikä näkyy valmiiksi vähien joukkojen ja vähentyneen kaluston siirroissa, mutta ne eivät ole mikään pitkän ajan ratkaisu eivätkä ratkaise perusongelmaa. Lisäksi energiakriisi, inflaatio, siirtolaisuus Euroopan ulkopuolelta, ilmastonmuutos ja koronapandemiasta vasta toipuva talous eivät mitenkään helpota kaluston ja uuden henkilöstön lisäämistä ja koulutusta.
Kaiken mainitun edelle pitäisi vielä kuitenkin sijoittaa Ukrainan tukeminen sen parhaillaan käymässä puolustussodassa Venäjää vastaan. Jos Venäjän annetaan saada minkäänlaista voittoa Ukrainassa, Euroopan puolustusarkkitehtuuria ei ehditä korjata ennen kuin käsissä on hyvin mahdollisesti uusi ja paljon vaikeampi sota, käydään se sitten Baltiassa, Puolassa tai uudelleen Ukrainassa. Yhdysvallat joutuu tulevina vuosina keskittymään yhä enemmän Kiinaan, joten Euroopan on pakko alkaa ottaa päävastuu omasta puolustuksestaan.
Euroopan puolustuskyvyn kehityksen täytyy alkaa Ukrainasta. Kun puolustusteollisuus saadaan trimmattua siihen kuntoon, että Ukrainaa pystytään tukemaan voittoon asti, on ainakin yksi uuden puolustusarkkitehtuurin rakentamistekijä kunnossa. Ukrainan voitto auttaisi myös henkilöstön rekrytoinnissa enemmän kuin sen tappio.
Antoisia lukuhetkiä Siivet-lehden parissa,
Pentti Perttula
Päätoimittaja
Eikö Siivet vielä tule? Tilaa lehti täältä!
Kuva: Sergii Manakov
