Kuiva kauteni on päättynyt. Keväällä hyppäsin ensimmäiset laskuvarjohyppyni kuuteen vuoteen, heinäkuun lopussa sain vihdoin viimein joulu kuussa 2016 käytettynä ostamani triken, viralliselta nimeltään moottoroi dun pyöräalustaisen riippuliitimen lentokuntoon ja taivaalle. Olen lähtenyt lentämään aina, kun se on ollut mahdollista. Ensin pläkätyynessä säässä, kokemuksen karttuessa jo hieman tuulisemmassakin kelissä. Vaikka tuuli onkin puhallellut monena päivänä, on tiimaa tullut jo kymmenisen tuntia. Voi veljet, että tämä ilmailu on hieno harrastus!
Tai no, ei aina niin hieno: seurasin eräässä facebook-ryhmässä käytyä sanailua etelä-suomalaisen lennokkikentän ilmatilan käytöstä. Niin sanotut 1:1 ilmailijat, kuten lennokkiharrastajat leikkisästi miehitettyjen ilma-alusten ohjaajia kutsuvat ottivat varsin ärhäkkäästi kantaa lennokkikentän toimintaan väistämissääntöä verukkeenaan käyttäen.
Mainitun säännön mukaan lennokki väistää aina, mutta 1:1 lentäjän ei oman turvallisuutensa tähden kannata olettaa, että niin tapahtuu silloinkin, kun lennättäjä yllätetään lentämällä kentän yli matalalla ja/tai lähestymällä selän takaa. Ihmettelen suuresti joidenkin ilmailijoiden ”kuolin, mutta olin oikeassa” – asennetta, pieni väistö suuntaan tai toiseen ja pienellä alalla toimiva lennokkikenttä olisi helppo kiertää. Yllätetyksi tulemista vähentäisi huomattavasti asennemuutoksen lisäksi se, että viranomainen saisi merkittyä lennokkikentät ilmailukarttaan, nyt tiedot kenttien sijainnista on kätketty AIP:n uumeniin, harva niitä sieltä osaa etsiä.
Väistämättä tulee mieleen, että opetetaanko minkään ilmailulajin perus- tai jatkokoulutuksessa mitään muista ilmailulajeista? Onko esimerkiksi yleisesti tiedossa, että liitäjien kentän jaksolla antaman toimintailmoituksen jälkeen on radioliikenteessä pidettävä muutaman sekunnin tauko? Tai että mistä huomaa, että liidinhinaus on käynnissä, ellei tuota ilmoitusta ole kuullut? Tai mitä todennäköisimmin tarkoittaa, jos joku seisoo kiitotien laidalla? Mistä tietää, että hyppykone pudottaa kohta? Lennonjohtokentillä muista lajeista ei ehkä ole niin tarpeen tietääkään, torni pitää taivaan puhtaana omaan toimintaan, mutta korpikentillä ja valvomattomassa tarve korostuu.
Alkuvuodesta 2014 sain ensimmäisiä varovaisia tiedusteluita tamperelaisilta purjelentäjiltä, jotka olivat joutuneet ahdinkoon kotikentällään Teiskossa. Tampereen kaupungin toimien johdosta kenttä uhkasi sulkeutua saman vuoden lopussa ja uutta kotikenttää olisi kenties haettava muualta, mahtuisivatko he Jämille? En innostunut ajatuksesta, kokemukset eräältä toiselta lentopaikalta kertoivat, ettei purjelento- ja laskuvarjohyppytoiminta onnistu samalla lentopaikalla, ja lentopaikan päällikkönä vastasinkin ensimmäisiin tiedusteluihin kieltävästi – ette mahdu. Vuoden mittaan rupesi näyttämään kuitenkin siltä, että Teisko tosiaankin sulkeutuu, ja purjelentäjät joutuvat kodittomiksi. Syksyllä ruvettiin sitten miettimään, että mitähän jos kuitenkin?
Keväällä 2015 kun purjelentokausi Jämillä alkoi, toiminta käynnistyi suorastaan yllättävän kivuttomasti. Toki pientä hankausta oli, mutta talvella oli käyty laajat keskustelut eri toimijoiden kesken ja ennen kaikkea tehty päätös piti, ja pitää edelleen: Jos tulee ongelmia, asioista keskustellaan heti ja käydään tapahtunut läpi ilman sarvia ja hampaita.
Alkuun ongelmien ratkaisuun haettiin aina kentän päällikköä mukaan, nyttemmin saan usein jälkeenpäin kuulla, että näin tapahtui, noin sovittiin, homma taputeltu. Hyvä niin.
Keskustellaan, ettei tarvitse tapella. Ja lennetään niin pirusti.
Ilmailuterveisin,
Taneli Äikäs
Lue lisää: Siivet-lehti 5/2019
Tilaa lehti täältä: https://siivet.fi/tilaa/
Digilehti: https://issuu.com/siivet-wings
Siivet-lehden ilmailuvideoita osoitteessa www.youtube.com/user/Siivet1986
