Draken-hävittäjä oli Ilmavoimien rakastettu työkalu, joka toi Suomen ilmapuolustukselle uutta suorituskykyä ja uskottavuutta 1970-luvulla. Millainen kone oli varustukseltaan ja kuinka sen käyttöönotto sujui?
Tämä on nettijatko Siivet-lehti 3/2022:ssa julkaistuihin Draken-artikkeleihin ”Salattu Draken-hanke” ja ”Draken-ritari Veli-Pekka Lehto.” Artikkeli kertoo lisää everstiluutnantti Lehdon kokemuksia Draken-hävittäjälentämisestä ja palveluksesta Hävittäjälentolaivue 11:ssa lentäjänä ja Draken-laivueen komentajana, samoin kuin Draken-hävittäjän käyttöönotosta ja lentäjäkoulutuksesta Suomessa.
Lisätietoja lehdestä täällä: Siivet 3 / 2022.
Tilaa lehti: https://siivet.fi/tilaa/
Teksti: Hasse Vallas
Kuvat: Wikimedia Commons
Ohjaajien kannalta Drakeneissa ei ollut suuria eroja. Kaikki Draken-lentäjät lensivät kaikilla versioilla, eikä erikoistumisia tiettyihin versioihin ollut. Modifikaatioiden runsaudesta johtuva ongelma koski enemmän teknistä henkilöstöä.
Kaksipaikkainen 35C- ja 35B-kone olivat hyvin lähellä toisiaan ohjaamoiltaan ja muutenkin, kun niissä oli sama moottori. Myös kaikki järjestelmät olivat samanlaisia ja niitä käytettiin lentokoulutukseen. Cesarissa ei ollut asejärjestelmiä ja Bertilissäkin oli vain kaksi tykkiä, joita käytettiin joskus maamaali- ja ilmamaaliammunnoissa.
35S oli tietysti paras versio, kun siinä oli täydellinen asejärjestelmä sekä infrapunaetsin. Ruotsista hankituissa 24:ssä 35FS-versiossa ei ollut infrapunaetsimiä, mutta muuten ne olivat samanlaisia 35S:n kanssa. Koneissa oli vain yksi tykki.
Lentäjien mielestä Drakeniin valittiin aluksi kehno avioniikka. Bertilissä, joka ensimmäisenä tuli, oli suunnistusjärjestelmänä ainoastaan ADF, jolla saatiin heikoimmillaan yhteys majakkaan vasta 50 kilometrin päästä. Tuolloin oltiin usein maatutkan johtamisen varassa.
– Saatuamme FS:ään ja 35S:ään VOR- ja ILS-laitteet, koneessa jo olleen Tilsin lisäksi, oli varustus riittävä. 35S:n PHI-suunnistuslaite oli mitätön. Se tehtiin ikään kuin ruotsalaista datalinkkiä korvaamaan. Ongelmana oli, että siihen piti aina etukäteen syöttää tuulet. Tuulethan vaihtelivat valtavasti yläosassa ilmatilaa, joten laite ei ollut luotettava. Yhden lennon aikana järjestelmä saattoi ryömiä 50 kilometriä. Sen vuoksi koneisiin alettiin laittaa DME-, VOR-, ja ILS-laitteita, joilla pärjättiin, Draken-ritari ja Draken-laivueen entinen komentaja Veli-Pekka Lehto kertoo ongelmista, joista Ilmavoimissa oli ollut erilaisia mielipiteitä.
Modifioinnit kiusana
Neljä eri koneversiota ja runsas sekä jatkuva koneiden modifiointi aiheuttivat käytettävyysongelmia. Lehdon laivueen komentajuuden alkuaikoina koneita oli vähän ennen kuin kaikki 35S-versiot valmistuivat ja ennen kuin 35FS-koneita alettiin saada Ruotsista. Pahimmillaan niistä ja varaosaongelmista johtuen, kannibalisoinnista huolimatta, kaluston käyttöasteet olivat usein alle 50 prosentin luokkaa. Tilanne parani, kun ruotsalaiset alkoivat antaa enemmän osia ja vaihtolaitteita. Loppuvaiheessa päästiin lopulta paljon yli 50 prosenttiin. Ongelma saattoi johtua Ruotsista, jossa Saab keskittyi jo Viggenin tekemiseen.
Supersakkauksesta varoiteltiin
Drakenille ominainen vaarallinen ominaisuus supersakkaus ja sen hallinta haluttiin opettaa kunnolla. Siksi jokainen suomalainen Draken-pilotti pääsi käymään Ruotsissa harjoittelemassa supersakkausta vähintään kahdella lennolla. Koneena oli erikoinen 35C eli Cesar, johon oli asennettu supersakkauksen oikaisuvarjo. Suomalaisten koulutuksessa sitä ei jouduttu kertaakaan käyttämään.
Koulutus oli hyvää, eikä Suomessa milloinkaan sattunut yhtään tällaista onnettomuutta, jollaisia Ruotsissa oli tapahtunut useita. Alkavia supersakkauksia on ollut, mutta ne on osattu oikaista ajoissa oikeilla toimenpiteillä. Supersakkaus saattaa alkaa helposti kaartotaistelutilanteissa, kun koneen lento-ominaisuuksista yritetään ottaa kaikki irti kaarron suurella kohtauskulmalla, jolloin kone on alkanut mennä sakkaustilaan. Vetoa piti löysätä ja tehtävä keskeyttää, jolloin oikaisulla voitiin keskeyttää alkava sakkaustila ja huokaista sen jälkeen.
Saab Draken – Siivet 3/2022 – Kuva: Wikimedia Commons
Laatua ja menetelmiä Ruotsista
Suomalainen tekniikkahenkilöstä sai Ruotsissa todella hyvän alkukoulutuksen. Lehdon mukaan suomalaiset olivat aivan viimeisen päälle ammattimiehiä ja loistotyyppejä verrattuna vaikkapa ruotsalaisiin.
– Juuri eläkkeelle lähtemiseni yhteydessä oli viimeinen ammuntaleiri tammikuussa 1992. Vidselin henkilökunnasta iso osa oli siviiliviroissa. Saimme heiltä kovasti kiitosta juuri meidän teknisen henkilöstömme toiminnasta ja tehokkuudesta. Samoin suomalaisten lentäjien kanssa heillä oli ollut kaikkein helpointa toimia. Vidselissähän kävivät ampumassa myös sveitsiläiset, itävaltalaiset ja joskus Nato-maatkin, koska alue on Euroopan laajin ampuma-alue. Me suomalaiset teimme kaiken pienellä noin 20 henkilön porukalla. Vastaavasti Sveitsillä oli ampumaleirillä matkassa sata henkilöä, eikä heidän ammuntansa poikennut muista, Lehto toteaa ylpeänä joukoistaan.
Ohjaajien osalta ei Drakenin ohjeistus ollut alkuun ihan kunnossa. Meille oli onni, että saimme Ruotsista ensimmäisten koulutettujen matkassa ruotsalaisten lentotoimintakäsikirjan.
– Saimme ruotsalaisesta koulutuksesta oppia Suomeen myös siitä, millä tavalla lentotehtävät jaetaan, miten pidetään aamupalaveri, miten otetaan huomioon säätilat ja muut asiat. Ruotsissa nämä kaikki mentiin todella tiukasti ja järjestelmällisesti läpi. Alkuvaiheessa kopioimme ruotsalaista Draken-koulutusta tarkasti.
– Draken-koneiden myötä tehtiin hävittäjille, sekä DK:lle että MG:lle, uudet lento-ohjelmistot, joita ryhdyimme ruotsalaisten perustietojen pohjalta itse muokkaamaan. Pystyimme lyhentämään omaa koulutustamme simulaattoria käyttäen. Käsittääkseni saimme yhtä hyvän koulutuksen kuin ennenkin. Vuosien myötä kehitimme omaa taktiikkaamme edelleen, kun meille tuli uusia nuoria lentäjiä, jotka alkoivat kyseenalaistaa asioita. 1980-luvun puolivälin jälkeen kirjoitimme Drakenin koulutusjärjestelmän uusiksi. Aloimme tehdä asioita aika lailla eri tavoin kuin ruotsalaiset. Olimme tavattoman ylpeitä DK:sta, vaikka ruotsalaiset olivat jo keskittymässä ja siirtymässä Viggeniin, Lehto luonnehtii.
Lohikäärmeritarikunta
Lohikäärmeritarikunta oli perustettu Ruotsissa Draken-lentäjien yhteisöksi jo ihan alkuvaiheissa. Lohikäärme-kutsumanimi tuli sanasta Dragon. Ensin koulutetut suomalaiset Draken-lentäjät saivat jäsenyytensä Ruotsissa järjestetyssä seremoniassa. Tapa siirtyi myös muihin Drakenilla lentäneisiin ilmavoimiin.
Suomessakin järjestettiin vuosittain ritarijuhlat, joissa noin satakunta tuntia lentäneet uudet lentäjät otettiin mukaan Draken-ritarikuntaan. Juhlassa uusia jäseniä ensin vähän kiusattiin, mutta lopuksi heille lyötiin Draken-kypärä päähän, jonka jälkeen he saivat luvan käyttää Draken-ritarimerkkiä. Suomalaisia kävi vierailuilla myös Ruotsin ja Itävallan ritarijuhlissa. Lehto kertoo vierailleensa kaksi kertaa Itävallassa. Veljeskunta pitää edelleen yllä ritaritapaamisia silloin tällöin.
– Olin kuusi vuotta Hävittäjälentolaivue 11:n komentajana. Koin sen hienona tehtävänä. Olin saanut olla laivueen lentopalveluksessa mukana peräti 18 vuotta ilman siirtoja. Sain paljon koulutusta Ruotsissa. Tapaamiset ruotsalaisten sekä myös tanskalaisten ja itävaltalaisten Draken-ritarien kanssa olivat mieleenpainuvia.
Lisätietoja lehdestä täällä: Siivet 3 / 2022.
Tilaa lehti: https://siivet.fi/tilaa/
Saab Draken – Siivet 3/2022
Salattu Draken-hanke – koko artikkeli Siivet 3 / 2022 -lehdessä
”Draken-koneiden hankintaa Ruotsista edelsi erittäin salainen tunnustelu tavoitteena hankkia Suomelle länsimainen hävittäjäkone. Suomi eli sotien jälkeen kylmän sodan ja Neuvostoliiton kanssa solmitun YYA-sopimuksen aikaa, jolloin kaikessa päätöksenteossa piti ottaa jopa ennakoidusti huomioon Kremlin mielipide.”
Saab Draken – Siivet 3/2022
Draken-ritari Veli-Pekka Lehto – koko artikkeli Siivet 3 / 2022 -lehdessä
Veli-Pekka Lehdon tie Draken-ritariksi alkoi Ilmavoimien reserviupseerikoulun kurssilla 44 vuosina 1970–1971 Kauhavan Ilmasotakoulussa. Kadettikurssin jälkeen tie vei lentoupseerin Rovaniemelle, jossa hän palveli Hävittäjälentolaivue 11:ssa peräti 18 vuotta koko ajan lentäen, viimeiset kuusi vuotta Draken-laivueen komentajana. Veli-Pekka Lehdolla on kokemusta Suomen Ilmavoimien sodan jälkeen ensimmäisen todellisen hävittäjäkoneen kehittämisestä ja myös sen lentäjien taktisesta kouluttamisesta maamme ilmatilan tunnistus- ja torjuntavalmiuteen. Omakohtaista lentokokemusta everstiluutnantille kertyi Ilmavoimissa yli 3 000 tuntia, näistä 1 350 tuntia Drakenilla.
