Taloudellisista huolistaan huolimatta Venäjä vain kasvattaa sotilaallisia harjoituksiaan. Tätä kirjoitettaessa maassa on käynnistynyt sen kaukoitään ja Siperiaan sijoittunut noin 300 000 sotilaan, Venäjällä ennen kokemattoman suuri, sotaharjoitus. Erilaista kalustoa on mittavasti. Lentoaseen osalta puhutaan noin tuhannesta erilaisesta ilma-aluksesta.
Teksti: Hannu “Hasse” Vallas
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 5/2018.
Näin mittavassa sotaharjoituksessa ei voi olla kyse vain sotilaiden harjoittelusta, vaan se vaatii alueen yhteiskuntaa ja valtion erilaisten järjestelmien laajaa ja massiivista mukana oloa. Voidaan ehkä sanoa, että alueellisesti koko kansa on mukana sotaharjoituksen näyttämöllä. Ponnistelut tällaisen harjoituksen läpiviemiseksi ovat käsittämättömän mittavat ja myös suuria taloudellisia panostuksia vaativia.
Eurooppalaisesta näkökulmasta tällainen sodan harjoittelu Venäjällä ei istu mihinkään järjelliseen kontekstiin. Samaan aikaan uutisvälineet näyttävät, miten Venäjän suurkaupungeissa protestoidaan mittavilla mielenosoituksilla presidentti Putinin pikaisia ja kerralla suuriksi koettuja kansalaisten eläkeikien nostoja. Kaikki ymmärtävät sen johtuvan maan surkeasta taloustilanteesta. Ei ole ihme, jos tällainen irvokas maan talouden hoito saa ihmiset entistä enemmän liikkeelle. Olemmeko nähneet siitä vasta alkua, sillä kyllä venäläisetkin ovat ajattelevaisia ihmisiä, joita on pitkään manipuloitu länsivihamielisiksi myös Nato-pelotteella?
Entä sitten lännessä? Mitä pelätty Nato todella edustaa? Hyökkäykseen kykenevää sotilaallista blokkiako? Nato on keskittynyt syvän rauhan tilan aikana vain kriisinhallintaan. Todellista sotaan valmistavaa toimintaa se ei ole Euroopassa jäsentensä kesken harjoitellut. Eurooppalaiset Nato-maat, Saksa ehkä tunnetuimmin, on päästänyt asevoimansa suorastaan alennustilaan. Vastaavaa voisi todennäköisesti löytyä monista muistakin Euroopan Nato-maista. Iso-Britannia ja Ranska lienevät maat, jotka ovat vastuuntuntoisimmin huolehtineet taloudellisista panostuksistaan, kun katsotaan asioita bkt-mittareilla. Niillä myös itse asevoimat ovat toimintakuntoisia.
Vaikka Euroopan Nato-maiden yhteisiä puolustusbudjetteja laskettaisiin yhteen, ei luku kerro totuutta sillä saatavasta sotilaallisesta tehosta. On selvää, että Yhdysvaltojen asevoimat on arvioinut koko ajan sen kumppanien kykyä Euroopassa. Kova totuus tuli sitten eurooppalaisille kylmänä suihkuna niskaan, kun presidentti Donald Trump sen suorasukaisesti ilmoitti: ellei Eurooppa itse panosta puolustukseensa, saattaisi Yhdysvallat vetäytyä maanosamme takuumiehen roolista. Heräämistä ja havahtumista on havaittavissa, mutta melkoisella viiveellä puolustusbudjettien ja asioiden todellinen eteneminen tuntuu käynnistyvän. Kun on todettu, ettei sota Euroopassa ole mahdottomuus, niin samaan hengenvetoon on todettava, ettei Eurooppa ole siihen pikaisesti valmis.
Meillä Suomessa on maamme johdon puheissa pitkään toivottu eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämistä, koska se on ollut poliittisesti helpommin kansalaistemme miellettävissä. Nato on edelleen kummitus kansamme enemmistölle. Nämä Eurooppa-puheet ovat kuulostaneet monille asioita seuraaville pelkiksi kulissien rakenteluiksi, etenkin kun tätä Euroopan sotilaallista alennustilaa ei ole aiemmin avattu medioidenkaan toimesta tietoisuuteemme. Nyt, kun tilanteeseen on havahduttu, on Suomessa otettu asiassa uusia poliittisia kierroksia. Periaatteessa hyvä asia, mutta mitä todellista konkretiaa voimme lähivuosina odottaa? Tuskin mitään erityistä.
Kun emme kykene kansamme enemmistön kanssa liittymään muiden länsimielisten demokraattisten maiden kanssa kompukseen, on vaihtoehtona ollut korkeilla poliittisilla ja virkamiestahoilla neuvotella ja solmia kahdenvälisiä turvallisuuspoliittisen tason sopimuksia. Toki, ne antavat viestin itänaapurillemme maamme johdon päämääristä ja siitä, ettemme ihan yksin ole, vaikkemme puolustusliitossa olisikaan.
Peruslähtökohtana tällaiselle sopimiselle on ollut, että Suomi yhtenä Itämeren maana ja Baltian naapurina omaa eräät Euroopan toimivimmista asevoimista. Ja erityisesti, maan ilmavoimat ovat parhaillaan erittäin iskukykyiset ja puolustuksemme kynnysarvoa nostavat. Ei siis ole ihme, että kaikki ne maat, joiden vastuulla Euroopan puolustus mahdollisessa kriisissä on, näkevät Suomen sotilaallisen kyvyn merkityksen Itämeren alueen puitteissa. Näin on Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja viimeksi Ranskassa.
Ensimmäiseksi tämä kumppanuus rakennettiin poliittisesti Ruotsin kanssa ja sitä on kehitetty maiden asevoimien kesken kyvykkäimmät etunenässä, kuten ilmavoimat ja merivoimat. Todellisia maavoimiahan ei Ruotsilla juurikaan ole. Vaikka Ruotsin sotilaallinen kyky ei kaikkia vakuuta, edes maan omaa sotilaallista johtoa, on yhteinen harjoittelu ollut kummallekin hedelmällistä, kun sitä on voitu samalla laajentaa monien Nato-maiden suuntaan. Kaikki se on kyvykkyyttä meille ja viesti ulospäin päättäväisyydestämme ja puolustustahdostamme.
Juuri käydyt Ruotsin vaalit pitivät sisällään odotusarvoja myös Suomen osalta. Ruotsin demarihallitus ei ole panostanut maansa puolustuksen uskottavuuteen. Viimeksi Ruotsin ilmavoimien komentaja vaati hallitusta nostamaan 60 uuden Gripen-hävittäjän hankintamäärän 80:een. Muussa tapauksessa komentaja joutuisi kysymään poliittiselta johdolta ohjeita, mitä osaa Ruotsia ilmavoimat ei kapasiteettivajeessaan puolusta? Tämä kertonee meille suomalaisille eron poliittisten korulauseiden ja Ruotsin oman puolustuksen välillä. Vanha totuus on, että me olemme Ruotsille sotilaallinen puskuri.
Teksti: Hannu “Hasse” Vallas
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 5/2018.
Siivet-lehden ilmestyminen on täysin riippuvainen yhdestä ainoasta asiasta: tilaajista. Sinusta, teistä. Lehteä ei ilmestyisi eikä tätäkään juttua luettaisi verkossa, ellei lehdellä olisi meille niin tärkeitä lukijoita – tilaajia ja irtonumeroiden ostajia.
Jos et ole jo tilaaja, niin ole hyvä ja harkitse asiaa. Lehden tilaaminen onnistuu täältä: https://siivet.fi/tilaa/
