Neljän mantereen Gripen – Saab tavoittelee isoa palaa hävittäjämarkkinoista

Neljän mantereen Gripen - Saab JAS 39 Gripen
Neljän mantereen Gripen - Saab JAS 39 Gripen

Vielä vuosi sitten Saab JAS 39 Gripen tunnettiin maailmalla säännöllisenä osallistujana eri maiden hävittäjähankintakilpailuihin, kunnes kauppa Brasiliaan muutti kaiken. Kiinnostus Gripeniä kohtaan kasvaa globaalisti.

Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 4/2015.

Tilaa toki lehti!

Teksti: Pentti Perttula

Kuvat: Saab

 

Sveitsin ilmavoimien medialle vuonna 2009 vuodettu Gripenin koelentoraportti kertoi, että konetta voitiin käyttää kaikenlaisiin ilmasta ilmaan, tiedustelu- tai ilmasta maahan -tehtäviin, mutta tehtävien onnistumista rajoittivat monet tekijät, joista merkittävimpiä olivat Gripenin suunnittelusta johtuen sen lentoaika, suorituskyky ja asekuorma.

Ilmasta maahan -tehtävässä voitiin pommittaa vain yhtä maalia ja sensoridatan yhdistämistä tutkan ja elso-järjestelmän välillä ei ollut. Myöskään ilmataistelutehtävät eivät olleet Gripenin heiniä. Vahvoina puolina pidettiin kolmea suurta ohjaamonäyttöä tilannetietoa ja tehtävädataa varten sekä elso-järjestelmä. Tiedustelutehtävässä Gripen oli parhaimmillaan. Kokonaisuutena Gripen suoriutui  tehokkuusarviossa  kolmanneksi. Sen edelle nousivat ranskalainen Dassault Rafale ja monikansallinen Eurofighter Typhoon.

Kun koneiden hinta lisättiin yhtälöön, Gripen olikin yhtäkkiä listan kärjessä. Julkisessa tiedotteessa ilmoitettiin koneen täyttävän Sveitsin  vaatimukset,  sen  elinkaarikustannusten olevan edulliset ja koneen soveltuvan hyvin Sveitsin kentille. Kun Saab vielä määritteli tarkemmin E-malliin ehdotetut päivitykset, lensi NG-esittelykoneella – jossa oli uusi F414-moottori ja AESA-tutka – ja kertoi, että myös Ruotsin hallitus tekee pian tilauksen, oli Sveitsi valmis julkistamaan valintansa marraskuussa 2011. Mutta Sveitsin kimurantissa poliittisessa prosessissa päätös alistettiin kansanäänestykselle, jossa 22 Gripenin hankinta pysähtyi lopulta toukokuussa 2014 niukkaan 52 prosentin vastustukseen.

Neljän mantereen Gripen - Saab JAS 39 Gripen

Neljän mantereen Gripen – Saab JAS 39 Gripen

Tuotantolinja Brasiliaan

Gripenin todellinen käänne hankintakilpailujen osallistujasta niiden voittajaksi alkoi lokakuussa 2014, kun 36:n Gripen NG:n kauppa Brasiliaan varmistui. Gripen päihitti Boeing F/A-18E/F Super Hornetin, Lockheed-Martin F-16 Block 60:n, Rafalen, Typhoonin ja Suhoi Su-35:n. Näistä pisimpään Gripenin mukana pysyivät Super Hornet ja Rafale. Kun vielä Ruotsin hallituksen odotettu 60:n Gripen E/F:n tilaus varmistui, oli tyyppi merkannut itsensä maailman kärkikastiin. Enää Gripen ei etsinyt markkinoita, vaan markkinat etsivät Gripeniä.

Brasilian F-X2-hävittäjäohjelma sisältää 28 yksipaikkaista ja 8 kaksipaikkaista konetta. Seuraavan tuulenpuuskaan Saabin purjeisiin toi ohjelman kumppaniksi 14. huhtikuuta ilmoitettu brasilialainen lentokonevalmistaja Embraer, joka rakentaa suurimman osan koneista Brasiliassa teknologian siirtosopimuksen puitteissa.

Embraer-sopimuksella voi vielä olla laajempaa merkitystä, koska siitä voi tulla vielä pysyvämpikin toinen tuotantolinja Gripenille, jos – tai pitäisi varmaan sanoa kun – tilauksia tulee lisää. Vaikka Brasilia on tilannut 36 konetta, sen lopullinen tavoite lienee 108 konetta.

Brasilia on saamassa Gripen-kaupasta 8,6 miljardin euron vastakaupat, jotka toteutetaan teollisina, kaupallisina tai teknologian siirtoa sisältävänä kompensaationa. Vastaanottajina ovat brasilialaiset yritykset Akaer, Atech, Aeroeletronica (AEL), Embraer, Inbra, Mectron, SBTA, sekä ilmavoimien Aerospace Science and Technology (DCTA) -osasto. Näistä Akaer kehittää rakennekomponentteja ja komposiittimateriaaleja, Inbra valmistaa lentokoneiden runkorakenteita, Mectron on erikoistunut asejärjestelmien integrointiin ja AEL valmistaa avioniikkaa ja ohjaamojärjestelmiä.

Eri malleja eri maille

Gripeniä on myyty peräti neljälle mantereelle, Eurooppaan (Ruotsi), Aasiaan (Thaimaa), Afrikkaan (Etelä-Afrikka) ja Etelä-Amerikkaan (Brasilia). Lisäksi koneita on vuokrattu Tšekille, Unkarille ja Isolle-Britannialle:

Neljän mantereen Gripen - Saab JAS 39 Gripen

Neljän mantereen Gripen – Saab JAS 39 Gripen

Vaikka Saab myy jo nyt pääasiassa E/F-mallia, niin Gripen C/D pysyy päivitysohjelmassa ainakin vuoteen 2035 saakka ja siten myös myynnissä. Tosin viimeinen tuotantokone luovutettiin Ruotsin ilmavoimille alkuvuodesta ja Linköpingin tuotantolinja alkaa valmistaa ensimmäistä E-mallin prototyyppiä (39-08).

Ruotsin ilmavoimilla on kuitenkin varastossa runsaasti A/B-mallia, joka voidaan Saabilla  tarvittaessa  muuntaa  C/D-malliksi, jos joku valtio haluaa ostaa sitä. Saab pystyy myös käynnistämään C/D-mallin tuotantolinjan uudelleen, jos konversiokoneet eivät asiakasta kiinnosta.

Ensimmäinen tilaisuus saada E/F-mallin tilaus tuotantolinjalle on vuonna 2022, jolloin viimeinen kone toimitetaan Brasiliaan. Jos asiakkaat haluavat koneen ennen sitä, heille tarjotaan C/D-mallia.

Potentiaalisina kohdemaina Gripenin eri mallien ostajiksi  nähdään Saabilla   Euroopassa Belgia (E/F), Bulgaria (C/D), Itävalta, Kroatia (C/D), Portugal (C/D), Slovakia (C/D), Suomi (E/F), Sveitsi (E/F), Tšekki (C/D) ja Unkari (C/D), Aasiassa Filippiinit (C/D), Indonesia (C/D), Intia (E/F), Malesia (C/D) ja Vietnam (E/F), Afrikassa Botswana (C/D), Kenia (C/D) ja Namibia (C/D) ja Etelä-Amerikassa Equador, Kolumbia, Meksiko, Peru ja Uruguay.

Keskija Itä-Euroopan maat ovat korvaamassa ikääntyviä venäläisiä hävittäjiään. Slovakia on jo valinnut Gripenin ja allekirjoittaa sopimuksen todennäköisesti kuluvana vuonna,  Kroatia  ilmoittaa  MiG-21-koneidensa korvaajan ensi vuonna ja Bulgaria tarvitsee pian uuden hävittäjätyypin korvaamaan MiG-29:n. Lockheed-Martin F-16 tulee olemaan kova kilpailija Gripenille näissä maissa. Romania valitsi jo käytetyt F-16-koneet.

Itävalta joutuu muutaman vuoden päästä v alitsemaan uuden hävittäjätyypin ensimmäisen tuotantoerän E ur ofighter Typhooniensa korvaajaksi. Myös  Sveitsin odotetaan uusivan tarjouspyyntönsä lähivuosina.

Suomi on Saabille hyvin kiinnostava Gripenin myyntikohdemaa. Suomen odotetaan lähettävän informaatiopyynnöt ensi vuonna, pyytävän tarjoukset vuonna 2018 ja tekevän sopimuksen noin vuonna 2020. Saab arvioi Suomen tilauksen konemääräksi 40-60 hävittäjää. Gripenin lisäksi kilpailussa ovat todennäköisesti mukana Lockheed-Martin F-35 Lightning II, Eurofighter Typhoon ja mahdollisesti vielä Dassault Rafale ja Boeing F/A-18E/F Advanced Super Hornet.

Tšekki on saanut 1,25 miljardia euroa teollisen yhteistyön muodossa 14 Gripenin vuokraamisesta vuodesta 2004 lähtien. Suhteessa koneiden noin miljardin euron vuokraan sopimus on tuonut Tšekille 130 prosentin edestä teollista yhteistyötä. EU:ssahan varsinaiset vastakaupat ovat kiellettyjä.

Neljän mantereen Gripen - Saab JAS 39 Gripen

Neljän mantereen Gripen – Saab JAS 39 Gripen

Globaaleilla markkinoilla

Aasiassa Malesian tiedetään olevan kiinnostunut Gripenistä ja Indonesia on käynnistänyt F-5-hävittäjiensä korvaamisohjelman, jossa halutaan ensimmäiset koneet jo vuonna 2019. Filippiineiltä on tullut Saabille kysymyksiä, mutta mitään virallista hankintaohjelmaa ei ole aloitettu.

Gripen oli viime vuonna mukana Intian 126 MMRCA-hävittäjän hankintakilpailussa, mutta jäi teknis-taloudellisessa arvioinnissa hopealle Dassault Rafalen jälkeen. Viime huhtikuussa Intian uusi hallitus ilmoitti kuitenkin  ostavansa  vain  36  Rafalea,  jolloin Saab riensi uudelleen tarjoamaan Intialle Gripeniä  ja ilmeisesti nimenomaan Gripen E:tä. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin mukaan mahdollinen kauppa olisi osa laajempaa puolustusyhteistyösopimusta Intian kanssa. Hallituksen vaihdos auttoi Saabia Brasiliassa ja näyttää siltä, että sama tapahtuu kohta Intiassa.

Kauppa Ranskan kanssa kaatui siihen, että Intia halusi 108 Rafalea valmistettavan Intiassa. Saabilla puolestaan ei ole mitään sitä vastaan, että he saavat tuotantolinjan Intiaan, koska Linköpingin tuotantolinja tulee olemaan joka tapauksessa ruuhkainen pitkän aikaa jo saatujen tilausten vuoksi.

On sanottu, että jos jokin maa haluaa absoluuttisesti parasta sotilaskalustoa ja sillä on myös varaa siihen, niin se ostaa Yhdysvalloista. Jos rahaa ei ole riittävästi, niin se ostaa Venäjältä ja jos se on todella köyhä, niin se ostaa Kiinasta. Syy, miksi maat ostavat Ruotsista, on se, että hinnat ovat edullisia ja mukana saadaan myös teknologian siirtoa. Intialle juuri sotilasteknologia on tärkeää, koska se on jo vuosikymmeniä yrittänyt kehittää aseteollisuutta.

Afrikassa Botswana, jolla on yksi nopeimmin kasvavista talouksista, on korvaamassa F-5-hävittäjänsä kahden-neljän vuoden kuluessa. Kenia on hyvin kiinnostunut Gripenistä, mutta siellä ei vielä tiedetä, mistä he löytäisivät rahoituksen hankintaohjelmalle. Namibia haluaisi päästä eroon kiinalaisesta hävittäjäkannastaan ja löytää jotain muuta. Sieltä on hiljattain löydetty öljyä ja kaasua, joten 5-10 vuoden kuluttua heillä on ehkä varaa uusiin hävittäjähankintoihin.

Etelä-Amerikassa Kolumbia on lähettänyt kyselyitä Saabille, sillä se aikoo korvata Kfir-laivastonsa alkaen ehkä noin viiden vuoden päästä. Brasilia saattaa vielä hankkia myös tukialusversion Gripenistä, mutta päätöstä tästä hankinnasta tulee tuskin kovin pian – vasta ehkä vuoden 2025 tienoilla. Vaikka Argentiina on myös mainittu mahdollisena ostajamaana, sen huonot suhteet Isoon-Britanniaan käytännössä tekevät kaupan mahdottomaksi, koska monet Gripenin komponenteista ja järjestelmistä valmistetaan Isossa-Britanniassa.

Neljän mantereen Gripen - Saab JAS 39 Gripen

Pienikokoisen Gripenin yhtenä heikkoutena on pidetty konetyypin pientä asekuormaa ja lyhyttä taistelutoimintasädettä. Gripenin yksi vahvuus on sen kyky toimia hyvin pieniltä kiitoteiltä. Gripen NG tarvitsee laskeutumiseen vain 700 metriä ja nousuun 600 metriä.

Torjuntaulottuvuutta

Gripenin ilmeisiä myyntivaltteja ovat hinta, käyttökulut (elinkaarikulut) ja se, että kone on monille tarpeeksi hyvä. Myös se tosiasia edesauttaa Gripenin markkinointia, että viidennen sukupolven häiveteknologian arvostus maailmalla on laskenut, koska teknologia on todella kallista, se ei tee koneista näkymättömiä ja pieni tutkapinta-ala on saavutettavissa myös muilla keinoilla.

MBDA Meteor -pitkän kantaman ilmataisteluohjuksen integrointi Gripenin uuteen MS20-ohjelmistopakettiin on seuraava sysäys Gripenin myynnille, koska Meteor tekee Gripenistä markkinoiden ulottuvimman torjuntahävittäjän, joskin Typhoon ja Rafale seuraavat heti vanavedessä. Ruotsin ilmavoimilla ohjus tulee operatiiviseen käyttöön ensi vuonna. Kun Meteor yhdistetään E/F-malliin tulevan uuden Selex Raven ES-05 AESA -tutkaan, saadaan Meteorin koko kapasiteetti käyttöön. Maalien havaitsemisetäisyys kasvaa kaksinkertaiseksi nykyisestä.

Nyt hävittäjähankintoja suunnittelevat maat luonnollisesti seuraavat mielenkiinnolla Unkarin ilmavoimien kahden Gripenin onnettomuuksien tutkintaa. Ennen viime toukokuuta konetyypillä ei ollut yhtään onnettomuutta peräti kahdeksaan vuoteen.

Teksti: Pentti Perttula

Kuvat: Saab

 

Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 4/2015.

Siivet-lehden ilmestyminen on täysin riippuvainen yhdestä ainoasta asiasta: tilaajista. Sinusta, teistä. Lehteä ei ilmestyisi eikä tätäkään juttua luettaisi verkossa, ellei lehdellä olisi meille niin tärkeitä lukijoita – tilaajia ja irtonumeroiden ostajia. 
Jos et ole jo tilaaja, niin ole hyvä ja harkitse asiaa. Lehden tilaaminen onnistuu täältä: https://siivet.fi/tilaa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *