Ilmailumuseoyhdistys ry päätti pelastaa romutustuomion saaneen Ilmavoimien kuljetuskoneen. Kyseessä on ulkomailta Suomeen tiensä löytänyt Douglas C-47 rekisteritunnukseltaan DO-5. Kone on nyt varastoituna Suomen Ilmavoimamuseon takapihalle. Benjamin Helander raportoi koneen historiasta ja pelastusoperaatiosta.
Monen mutkan kautta
Sotilaskoneen tyyppimerkintä C-47 ei välttämättä ole suurelle yleisölle tuttu, mutta mitä jos sanotaan vaikkapa DC-3? Noniin, nyt aukeaa! Eikä ihme, onhan Douglas DC-3 maailman eniten valmistettu liikennelentokone.
DC-3 levisi lukuisina eri versioina maailman joka kolkkaan, sillä se oli oikeastaan ensimmäinen samaan aikaan käytännöllinen, edullinen, luotettava ja tehokas matkustaja/rahtikone. Näin myös Suomeen hankittiin DC-3:sia, sekä siviili- että sotilaskäyttöön.
Toinen maailmansota toi taivaalle tuhansittain DC-3-koneen sotilasversioita, sillä ne muodostivat logistiikkapohjan Yhdysvaltain ilmavoimille. Rauhan tultua Eurooppaan ja pian koko maailmaan koneita oli enemmän kuin tarpeen, joten lukuisat sodassa palvelleet yksilöt alkoivat odottaa uutta omistajaansa valtavissa ylijäämävarastoissa. Monia muutettiinkin sodan raunioista hiljalleen toipuvien valtioiden matkustaja- ja rahtilentoliikenteen palvelukseen.
Makupaloja suomalaisista ja Suomessa nähdyistä DC-3-koneista.
Lisää Siivet-videoita: https://www.youtube.com/user/Siivet1986/
Tämänkaltainen tarina toteutui myös valmistusnumero 19795:n kohdalla. Kone toimitettiin maaliskuun 8. päivänä vuonna 1944 Yhdysvaltain 8th Air Forcen käyttöön. Vaikka tuleva ”DO-5”, Yhdysvalloissa ilmavoimatunnuksella 43-15329, valmistui sodan loppupuolella, ehti se palvella neljässä eri yksikössä ennen siirtymistään Alankomaiden siviilirekisteriin ja K-L-M:n palvelukseen helmikuussa 1946.
Kolmen vuoden kuluttua Hollannin kuninkaalliset ilmavoimat vuokrasi koneen vähäksi aikaa kuljetuskäyttöön ja siirsi sen samalla sotilasrekisteriin.
Seuraava harppaus oli vuoden 1949 lopulla myynti Ranskaan, sen silloiseen siirtomaahan Ranskan Indokiinaan, Kaakkois-Aasiaan. Tuolla aika jäi nelivuotiseksi, sillä Ranska joutui vuonna 1954 luopumaan itäisestä siirtomaastaan, jonka jälkeen myös konetta operoinut Air Outre-Mer lopetti siellä toimintansa. Toukokuussa 1955 kone rekisteröitiin Saksaan, Lufthansan palvelukseen.
DC-3 ”DO-5”. Kuva: Juha Ritari.
Suomeen!
Viisivuotinen aikakausi saksalaisoperaattorin palveluksessa päättyi joulukuussa 1960 koneen siirryttyä Tanskan kautta Suomeen, Ilmavoimien Karjalan lennoston Kuljetus- ja tiedustelulentueelle, joka sijoittui Uttiin. Tässä yhteydessä kone rekisteröitiin Suomen sotilasrekisteriin tunnuksella DO-5.
Tänne kone tuotiin suorittamaan tavanomaisia Ilmavoimien kuljetustehtäviä, joita nykyään hoidetaan espanjalaisvalmisteisilla CASA C295M:llä. Vaikka kehitystä on luonnollisesti DC-3:sta C295:een tapahtunut paljon, eivät esimerkiksi ulkomitat ole kovin paljon muuttuneet. Lisäksi moottorivalmistaja on sama legendaarinen Pratt & Whitney.
Suomessa jo melko paljon maailmaa nähneen DO-5:n historia alkoi pienillä varsinaisten kausihuoltojen ulkopuolisilla korjaustoimenpiteillä, joita toimitettiin vuosittain. Vuoden 1964 moottorivaihdon jälkeen sattui Utissa harmittava haaveri, kun traktori osui kentällä DO-5:n siipeen. Vauriot korjattiin, mutta suurinta lentoonlähtöpainoa jouduttiin rajoittamaan.
Vuonna 1967 koneelle tehtiin tarkastuksia, jotka osoittivat koneen rakenteen olleen heikentynyt, ja sähkölaitteiden vanhentuneita. Korjauskustannukset olisivat nousseet korkeiksi, ja tarkastuksen jälkeen konetta esitettiin seisotettavaksi. DO-5 siirtolennettiin saman vuoden keväällä Halliin. Tämä jäi koneen viimeiseksi lennoksi.
Koneesta irroitettiin tärkeimmät komponentit moottoreita myöten, niitä käytettiin varaosina muissa Ilmavoimien DC-3:ssa. Runko siipineen ja peräsimineen oli kuitenkin vielä kykeneväinen johonkin, poistoehdotuksen mukaan esimerkiksi ilmailumuseokäyttöön. DO-5:n runko siirrettiin lopulta vuonna 1977 maanteitse Uttiin, Utin jääkärirykmenttiin Laskuvarjojääkärikoululle. Siellä sen tehtävänä olikin toimia harjoituskoneena tuleville laskuvarjojääkäreille – maasta käsin.
DC-3 ”DO-5”. Kuva: Juha Ritari.
Pelastusoperaatio
Ajat muuttuvat, ja sitä mukaa tarpeet, myös Ilmavoimissa. Tämä tarkoittaa, että kehitys ja määräykset menevät tunnearvon yläpuolelle.
Niin koitti DO-5:lle aika, jolloin sitä ei enää tarvittaisi, tämä tarkoitti väistämättä purkua. 40 vuoden aikakausi Laskuvarjojääkärikoululla tulisi pian karulla tavalla päätökseensä.
Ilmailumuseoyhdistys pääsi kuitenkin neuvotteluyhteyteen, ja sai kuin saikin Puolustusvoimilta vihreää valoa DO-5:n rungon pelastamiselle. Sopimuksen mukaan runko siirtyisi yhdistyksen omistukseen sen ajaessa symbolisesti ulos Utin jääkärirykmentin porteista.
Näin alkoi kuljetuksen valmistelu. DO-5:ssä olivat tuolloin paikallaan sivu- ja korkeusvakaajat. Tämä tarkoitti sitä, että jotta tieliikenteen kuljetukselle asettamia rajoja ei jouduttaisi ylittämään, nämä osat olisi purettava kuljetuksen ajaksi rungosta pois. Kun pelastusoperaation nimellä kulkenut siirto tuli ajankohtaiseksi, kuljetustiimi purki osat, ja nosti tämän muutaman tonnin painoisen rungon maatukitelineineen puoliperävaunullisen rekan lavetille.
Kuljetus lähti matkaan aamuyöllä 15. marraskuuta, ja saapui määränpäähänsä Tikkakoskelle aamulla.
DC-3 ”DO-5”. Kuva: Juha Ritari.
DC-3 ”DO-5”. Kuva: Juha Ritari.
Siivet hukassa
Vaikka DO-5 on tällä hetkellä varastoituna Ilmavoimamuseolla, se ei kuitenkaan toistaiseksi ole museoituna, eli se ei siis ole yleisön nähtävillä.
Yleisön apua kuitenkin tarvitaan, sillä DO-5:n siivet ovat kadoksissa. Ilmailumuseoyhdistys ottaa vihjeitä vastaan myös mahdollisista muista koneen osista.
Vielä kukaan ei tiedä DO-5:n tulevaisuudesta, mutta tämänhetkinen tilanne osoittaisi sen hyvinkin jatkuvan.
Teksti: Benjamin Helander
Kuvat: Juha Ritari
