Presidentti Putinin mittavassa Venäjän varusteluohjelmassa on ilma-aseen kehityksellä ja modernisoinnilla merkittävä osuus. Vanhojen pommikoneiden ja erityisesti niiden uusien aseiden johdosta ilma-aseen iskukykyä tehostetaan ja ulottuvuutta kasvatetaan huomattavasti entisestä. Yhtenä kehityksen kohteena on vanha yliäänipommikone Tu-22M, jonka modernisoinnin uusimmat yksilöt saavat uuden tyyyppimerkinnän Tu22M3M. Pentti Perttula raportoi raskaamman sarjan lentokalustosta.
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 2/2015.
Tilaa toki lehti!
Nato-Koodilla Backfire tunnettu pommikone tuli Neuvostoliiton pommikonearsenaaliin 1970-luvulla aluksi Tu-26-tyyppinimityksellä, mutta muutettiin pian Tu-22M:ksi. Uusi strateginen pommikone muodosti uuden uhkakuvan Natolle ja Yhdysvalloille. Yliääninopeuteen kykenevä Backfire oli ilmatankkauskykyinen ja tehokas pommikone, jolla oli asevaikutuksen ulottuvuutta aina Yhdysvaltain mantereelle saakka. Sen ohjuksilla kyettiin uhkaamaan lännen laivasto-osastoja ja niiden lentotukialuksia Atlantilla ja Välimerellä.
USA:n ja Neuvostoliiton 31. heinäkuuta 1997 allekirjoittaman ydinaseita rajoittavan START I -sopimuksen johdosta Neuvostoliitto joutui riisumaan Backfireistä niiden toimintasädettä lisänneen ilmatankkausominaisuuden. Lisäksi aserajoitussopimus rajoitti koneiden lukumäärän, minkä johdosta Neuvostoliitto menetti koneiden strategisen merkityksen.
Backfire on ollut pitkään ainoa yliäänipommittaja, joka on kyennyt kantamaan 12 tonnin asekuorman. Aikaa myöten tuntui pommikoneiden, kuten myös Backfiren, merkitys taistelukoneina vähentyneen. Neuvostoliiton romahdettua vaipuivat Venäjän asevoimat ja erityisesti sen eri puolustushaarojen lentojoukot alennustilaan, minkä myötä Backfiren käyttö romahti.
Presidentti Putinin aloittama Venäjän asevoimien laaja varusteluohjelma on herättämässä henkiin vanhentunutta lentokalustoa laajemminkin. Yhtenä modernisoinnin kohteena ovat myös Tu-22M3 Backfire -pommikoneet.
Backfiren uusi modernisointi
Backfiren vanha tutka ja vanhanaikaiseksi jäänyt ohjusaseistus on ollut vuosien ajan koneen tehokkuuden ongelmana, vaikka kone aseineen on edelleenkin muodostanut sotilaallista uhkaa. Koneen suuri nopeus ja pitkä toimintasäde ovat olleet merkittäviä. Tu-22M3 saavuttaa noin 2300 kilometriä tunnissa maksiminopeuden ja sen taistelusäde on aseistettuna jopa noin 2400 km. Kone voi lentää korkealla ja osan aikaa yliääninopeudella. Pääaseistuksena Tu-22M3-koneessa on ollut Kh-22 Kitchen -merimaaliohjus, joka kuuluu edelleen koneen standardiaseistukseen sen lennoilla Itämeren alueella. Ilmeinen totuus on, että jo 1990-luvulla alkanut konetyypin modernisointi Tu-22M3-tasoon on eri syistä pahasti takunnut. Arvioidaan, ettei yhtään konetta olisi vielä täydellisesti uudistettu. Vuonna 2012 sisällytti Kreml vuoteen 2020 tähtäävässä laajassa, noin 500 miljardin euron varusteluohjelmassa, noin 30 pommikoneen modernisoinnin uuteen Tu-22M3M-tasoon. Vuonna 2013 ohjelmaan pyrittiin saamaan vauhtia, minkä tavoitteena oli tuottaa vuoden 2014 loppuun mennessä näitä uusia modernisointeja 10 koneeseen. Tiedot ohjelman etenemisestä ovat edelleen täsmentymättä.
Muutostyön arvellaan etenevän edelleen noin 4–6 koneen vuosivauhdilla, minkä avulla Venäjän tavoitteena on saada aikaiseksi iskukykyinen pommikonelaivasto vuosiksi eteenpäin. Riittävätkö maan taloudelliset resurssit siihen, tullaan näkemään? Jo nyt on tullut tietoon, että Su-27-hävittäjien ja Su-24-rynnäkkökoneiden modernisointitahti olisi vähentynyt. Kaikkien koneiden modernisointiasteeseen saattaa taloudellisen tilan lisäksi vaikuttaa se, millainen sotilaallinen jännittyneisyys Euroopassa Ukrainan sodan johdosta vallitsee ja edelleen kehittyy.
Tu-22M3-pommikone kykenee kuljettamaan kerralla kolme suurta Kh-22-merimaaliohjusta. Kuvassa keskirungon ohjus puuttuu. Kuva: Vitaly V. Kuzmin. Siivet 2/2015.
Ohjukset pääaseistuksena
Backfiressa edelleen käytössä olevat Kh-22-ohjukset ovat vanhanaikaisia nestemäisen polttoaineensa johdosta. Siitä huolimatta nekin edustavat edelleen merkittävää uhkakuvaa ja tuhovoimaa. Nopeutensa johdosta ne ovat edelleen alusten ilmatorjunnalle vaikeita maaleja torjuttaviksi. Ohjus nousee korkealle, josta se syöksyy suurella, noin Mach 4 -loppunopeudella, kohteeseensa ja on siten vaikea torjuttava jopa alusten moderneimmilla ilmatorjuntajärjestelmillä. Ohjuksella on rajallinen kyky lentää maaston päällä pintamaaleihin, mutta yksi sen versioista voi hakeutua tutkasäteeseen tuhoten tutkan. Ohjuksen taistelulatauksena voidaan kuitenkin käyttää myös taktisia ydinlatauksia.
Viimeisimpään Tu-22M3M-modernisointiin liittyen Backfire on saamassa uuden Kh-32 Radugas -rynnäkköohjuksen, joka on edelleen kehitetty vanhasta As-4 Kitchen -ohjuksesta, joka tyypitettiin myöhemmin Kh-22:ksi. Uudessa ohjuksessa on parempi moottori ja uusi maaliinhakeutumisjärjestelmä, jonka arvellaan sietävän elektronista häirintää. Uusi ohjus on monikäyttöisempi vanhempaan Kh-22:een verrattuna, jolla oli päätehtävänä tuhota merimaalit maksimissaan noin 350 kilometrin kantamallaan. Uuden ohjuksen kantama on vanhaan verrattuna yli kaksinkertainen ja sen maaliinhakeutuminen mahdollistaa merimaalien lisäksi myös muut pintamaalit. Uusine ohjuksineen Backfiren iskukyky kattaa tulivoimallaan koko Itämeren alueen.
Uuden Kh-32-ohjuksen sarjatuotannon uskotaan olevan jo käynnissä ja ohjusta testataan Moskovan lähellä olevassa Zhukovskin koelentokeskuksessa. Arvellaan, että uusimman modernisoinnin kautta Backfire voidaan varustaa myös uusilla, kehitteillä olevilla, aliäänisillä Kh-SDja yliäänisillä Kh-MT-ohjuksilla. Kh-SD:n kantamaksi arvioidaan 2000 km ja Kh-MT:n 1000 km. Niissä hyödynnetään häiveominaisuuksia, uusia maaliinhakeutumisjärjestelmiä ja uusia taistelulatauksia. Kaikki Tu-22M3koneet voidaan varustaa myös neljällä Kh-101/-102-ohjuksella tai kymmenellä Kh-65-merimaaliohjuksella.
Tu-22M3M-tyyppiin ollaan asentamassa uusi Novella-45-tutka, jollainen voidaan asentaa myös muihin vanhoihin Tu-95MS ja Tu-160-pommikoneisiin. Näin Venäjä jatkaa vanhojen pommikoneidensa käyttöikää, kuten USA tekee vastaavasti jo yli 50-vuotiaiden B-52-koneidensa kanssa.
Venäläinen Gefest-yhtiö kehittää Su-24-rynnäkkökoneiden modernisointiin digitaalista täsmäpommitusjärjestelmää. On mahdollista, että se voi olla sovellus myös Backfiren modernisoinnissa. Vaikka Backfiren viimeisin Tu-22M3M-modernisointi tekee koneesta entistä tehokkaamman, on koneen tämäkin modernisointivaihe lopulta varsin vaatimaton. Osaltaan se kuitenkin kertoo Venäjän voimakkaasta halusta kohottaa asevoimiensa hyökkäyksellistä kykyä.
Backfiren operatiivinen sijoittelu
Neuvostoliiton aikana valmistettiin kaikkiaan noin 500 kappaletta Tu-22M-koneen erilaisia versioita. Pommikoneilla muodostettiin runsaasti 10 koneen laivueita eri tehtäviin. Nykyisin käyttökuntoisina koneita riittää vain seitsemään laivueeseen.
Backfire-koneita käytettiin konventionaalisiin ilmaiskuihin jo Tšetšenian sodassa ja myöhemmin myös Georgian sodassa. Vuonna 2008 georgialaiset onnistuivat ampumaan alas yhden Backfiren tiedusteluversion.
Venäjällä on nykyään kolme strategista Backfire-pommikonetukikohtaa, joissa kussakin on kolme operatiivista laivuetta. Belaja sijaitsee eteläisessä Siperiassa, Shaikovka eteläisellä Länsi-Venäjällä ja kolmas, Rjazanin tukikohta, sijaitsee kaakkoon Moskovasta. Rjazan toimii myös konetyypin koulutuskeskuksena. Varatukikohtina toimivat lisäksi Ostrov ja Soltsy, joka on merivoimien tukikohta. Kuolassa, noin 150 kilometriä Suomen rajalta, sijaitsee Pohjoisen laivaston Olenegorskin lentotukikohta, jossa satelliittikuvien pohjalta on merivoimien noin 40 Backfire-konetta. Niiden käyttökuntoisuudesta ei ole tarkempaa tietoa. Viimeisimpien uutisten mukaan Venäjä olisi sijoittamassa osan Backfire-pommikoneistaan myös Krimille.
Satelliittikuvista voidaan havaita 28 konetta Shaikovkassa, 40 Belajassa ja 10 Rjazanissa. Myös Kuolan niemimaalla, noin 150 kilometriä Suomen rajalta itään, olevassa Olenegorskin tukikohdassa voidaan satelliittikuvasta nähdä noin 40 merivoimien Backfire-konetta. Moniko näistä koneita on operatiivisesti käyttökuntoisia, ei ole tiedossa. Arvioidaan, että Venäjällä olisi käyttövalmiudessa kaikkiaan noin 70 Tu-22M3-konetta.
Venäjän ilmavoimilla on kolme operatiivista Backfire-tukikohtaa. Belaja Siperiassa, Shaikovka LänsiVenäjällä ja kolmas, Rjazan, sijaitsee kaakkoon Moskovasta. Merivoimien lentotukikohtia ovat Soltsy ja Kuolassa sijaitseva Olenegorsk. Aktiivinen Backfire-toiminta on tällä hetkellä ilmeisesti ilmavoimien johtamaa. Kuva: Rolf Jonsson. Siivet 2/2015.
Itämeren alueen merkitys kasvaa
Jo vuoden 2013 pääsiäisen aikaan – mahdollisesti laajaan Ladoga-2013 -harjoitukseen liittyen – venäläiset suorittivat Itämerellä paljon kohua herättäneen simuloidun hyökkäysharjoituksen kahdella Tu-22M3-pommikoneella, joilla oli neljän Su-27-koneen hävittäjäsaatto. Toinen vastaava hävittäjillä saatettu Backfire-harjoitus tapahtui Itämerellä 23. lokakuuta 2013.
Ruotsissa on erityisesti pyritty analysoimaan, pyrkivätkö nämä simuloidut hyökkäykselliset harjoituslennot tuhoamaan ohjusiskuillaan useita Ruotsin puolustuksen tärkeimpiä kohteita. Harjoituslennoilla ja vastaavassa tositilanteessa Backfiren raskailla ohjuksilla voitaisiin myös pyrkiä tuhoamaan Itämerellä olevia Naton merkittävimpiä sota-aluksia ja saada näin eliminoitua Naton aluksilta tapahtuvaa ilmatorjuntaa. Natolla on mahdollisuus sijoittaa Itämerelle Yhdysvaltojen moderneja sotalaivoja, joissa on tehokkaaksi arvioitu integroitu AEGIS-ohjustentorjuntajärjestelmä. Ilman niitä Itämeren alueen ilmatorjuntaohjuspuolustus on muutoin erittäin heikoissa kantimissa muun muassa Ruotsissa, kuten Suomessakin.
Ukrainan sodan aikana on Venäjän sotilaallinen aktiivisuus edelleen huomattavasti lisääntynyt Itämeren alueella, mikä on näkynyt suurta huomiota herättäneenä ilma-aseen harjoitustoimintana. Tähän on Nato reagoinut nopeasti ja voimakkaasti sijoittamalla Baltiaan ja muihin Naton Itä-Euroopan maihin runsaasti hävittäjäkoneita ilmavalvonnan tunnistustehtäviin torjuntavalmiudella.
Jännitys Itämerellä kasvoi erityisesti, kun venäläiset lisäsivät sotilaallista harjoitteluaan ja ajoittivat sen vuonna 2014 Naton Saber Strike ja BALTOP-harjoitusten kanssa samanaikaisiksi.
Venäjän Itämeren alueen toimintaa johdetaan ilmeisesti osin suoraan Moskovan uudesta, mittavasta pääjohtokeskuksesta sekä Venäjän läntisen sotilasalueen johtoelimistä. Venäjällä on Kaliningradin alueella voimakas sotilaallinen keskittymä, jossa on sen Itämeren laivaston yksi päätukikohdista ja lisäksi kaksi lentotukikohtaa.
Tu-22M3:n etuohjaamossa on kaksi lentäjää. Kuvan takaohjaamossa toimivat navigaattori ja aseoperaattori. Kuva: Vitaly V. Kuzmin. Siivet 2/2015.
Itämeren alueen sotaharjoituksiin on Venäjältä osallistunut erilaista lentokalustoa: Su-27-hävittäjä-, Su-34-rynnäkkö-, Su-24MR-tiedustelu-, A-50 AWACS -tutkavalvontaja -johtokoneita sekä Mi-24-rynnäkköhelikoptereita, Il-76-kuljetusja -ilmatankkauskoneita sekä myös näitä suuren tulivoiman omaavia Tu-22M3-pommikoneita.
Krimin valloituksesta ja Ukrainan sodasta uuden alun saanut Venäjän ja lännen vastakkainasettelu on johtamassa lännessä Venäjän asekehityksen tarkempaan tarkasteluun ja oman varustautumisen uuteen arviontiin.
Tupolev Tu-22M3M
- Strateginen pommikone
- Meritoiminnan taistelukone
- Ensilento 1969
- Tuotanto päättyi 1997
- Venäjän ilmavoimat ja merivoimien lentojoukot
- Miehistö: kaksi ohjaajaa, navigaattori ja aseoperaattori
- Koneen pituus 42,4 m
- Koneen siipien kärkiväli 23,30 34,28 m
- Korkeus 11,05 m
- Siipipinta-ala maksimissaan 183,6 m2
- Tyhjäpaino 58 tonnia
- Maksimi lentoonlähtöpaino 124 tonnia
- Suurin nopeus Mach 1,88
- Taistelusäde noin 2400 km
Aseistus:
- 23 mm GSh-23 tykki takarungossa
- Sisäiset ja ulkoiset aseripustimet yhteensä 24 tonnia
- 3 kpl Kh-22 / Kh-32 Raduga -ohjuksia
Tämä artikkeli on julkaistu alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 2/2015.
Siivet-lehden ilmestyminen on täysin riippuvainen yhdestä ainoasta asiasta: tilaajista. Sinusta, teistä. Lehteä ei ilmestyisi eikä tätäkään juttua luettaisi verkossa, ellei lehdellä olisi meille niin tärkeitä lukijoita – tilaajia ja irtonumeroiden ostajia.
Jos et ole jo tilaaja, niin ole hyvä ja harkitse asiaa. Lehden tilaaminen onnistuu täältä: https://siivet.fi/tilaa/
Teksti: Rolf Jonsson ja Hasse Vallas
Kuvat: Vitaly V. Kuzmin
