Suomen Ilmailuliitto juhlii tänä vuonna 100-vuotista historiaansa. Koko vuoden kestävällä Anna unelmille siivet -rahankeräyskampanjalla liitto kerää varoja nuorten, erityisesti vähävaraisten nuorten, ilmailuharrastamisen mahdollistamiseksi.
Kerätyillä varoilla tuetaan liiton jäsenkerhojen toimintaa ja kerhojen koulutuksiin osallistuvia nuoria, jotta mahdollisimman monella nuorella olisi mahdollisuus osallistua ilmailulajien harrastamiseen. Kerätyt varat käytetään nuorten ilmailuharrastuksen edistämiseen koulutus-, harjoittelu-, kilpailu- ja hankintatukina.
”Haluamme, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus harrastaa ilmailua taustoista riippumatta”, sanoo Ilmailuliiton puheenjohtaja Petteri Tarma.
Juhlavuoteen kuuluu myös muita kampanjoita ja tapahtumia, kuten näyttävä Ilmailuliiton juhlalentonäytös kesäkuussa Turussa.
Liiton ajanlasku alkaa Suomen Ilmailuklubin perustamiskokouksesta 30.11.1919. Tuolloin toiminnan tarkoituksena oli kaikin tavoin vilkastuttaa siviili- ja sotilasilmailua Suomessa kaikilla sen sovelluttamisaloilla, sekä urheilullisella että tieteellisellä.
Vuosina 1925–1944 toiminta oli osa Suomen Ilmapuolustusliittoa. Jatkosodan jälkeen valvontakomission vaatimuksesta Ilmapuolustusliitto lakkautettiin ja liiton osana olleen Suomen Ilmailuklubin säännöt ja nimi muutettiin. Vuodesta 1945 toimintaa on jatkanut Suomen Ilmailuliitto.
Nykyisin Ilmailuliitto edistää Suomen urheilu- ja harrasteilmailua sekä toimii jäsentensä valtakunnallisena keskusjärjestönä.
Lisätietoja: https://www.ilmailuliitto.fi/ilmailuliitto-100/