Suomen ainoan kaupallisen ilmailualan julkaisun Siivet-lehden 10. elokuuta ilmestyvässä numerossa 4/2022 taustoitetaan F-35:n valintaan johtaneita tekijöitä ja valinnan merkitystä Suomen tulevaisuuden puolustuskyvylle Puolustusvoimien strategiapäällikkö, kenraaliluutnantti Kim Jäämeren haastattelussa.
Hän kertoo muun muassa, että kun F-35-kalusto saadaan palveluskäyttöön, Puolustusvoimien tavoitteena on, ettei Venäjä sen jälkeen enää voi ryhmittää sotavoimaa lähialueelle Suomea vastaan sillä tavoin kuin nähtiin tapahtuvan Ukrainan rajoilla. Hän näkee Suomelle kehittyvän F-35:n myötä sellaisen iskukyvyn, jolla vastaaviin joukkokeskityksiin voidaan vaikuttaa niin tehokkaasti, että muodostuu laajoja maaoperaatioita ennaltaehkäisevä kynnys.
F-35:llä panssarintorjunta alkaa Jäämeren mukaan tarvittaessa 1 000 kilometrin etäisyydeltä.
Aiheesta enemmän Siivet 4/2022:ssa.
Lisätietoa: Hasse Vallas
Pentti Perttula