Häivehävittäjä F-35 aloitti HX Challengen evaluaatiolennot

F-35 Lightning II - HX-hanke - HX Challenge - Kuva: Jukka O. Kauppinen

Yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin ehdokas Suomen seuraavaksi hävittäjäksi – häivehävittäjä F-35A – on aloittanut HX-hävittäjähankkeen HX Challenge -evaluaatiolennot Tampereella Satakunnan lennostossa.

Koneiden matka Suomeen kesti suunniteltua pidempään Pohjois-Atlantilla riehuneiden myrskyjen johdosta. Myrskyt eivät haitanneet itse hävittäjiä, mutta pitkän taipaleen taittamiseen vaadittavat tankkauskoneet eivät ole jokasäänhävittäjiä eikä ilmatankkaaminen onnistu rymäkässä. Lisäksi Suomeen saapui matkaan lähteneiden neljän F-35A-koneen sijaan vain kaksi konetta, sillä osaston käytettävissä ollut ilmatankkauskalusto supistui vielä itärannikolta lähdön jälkeenkin. Neljälle koneelle oli varattu Atlantin ylitykseen ja Suomeen lentämiseen kolme ilmatankkauskonetta, joista yksi oli kuitenkin rikki ja toinen rikkoutui heti nousun jälkeen. Yhdellä tankkauskoneella pystyttiin lennättämään kaksi konetta suoralla yhdeksän tunnin mittaisella lennolla Yhdysvalloista Suomeen, joten näin myös toimittiin. Matkan varrella koneet tankattiin tunnin välein, mikä  antaa sekä riittävän turvamarginaalin ongelmien varalta että pitää lentäjät vireillä pitkän ja puuduttavan lennon aikana.

Koneet saapuivat Satakunnan lennostoon sunnuntai-iltana 9.2. Ilmavoimien lentäjät kertoivat, että näin pitkän siirtolennon jälkeen lentäjät tarvitsevat 48 tunnin levon.

F-35 Lightning II – HX-hanke – HX Challenge – Kuva: Jukka O. Kauppinen

Lockheed Martinin varmastikin täysin asennevapaata ja luotettavaa vertailua 4. ja 5. hävittäjäsukupolvien välillä. Kuva: Jukka O. Kauppinen

Ilmavoimat, Lockheed Martin ja moottorivalmistaja Pratt & Whitney järjestivät maanantaina 10.2. tavanomaisen HX Challenge -lehdistötilaisuutensa sekä jatkoivat koneen ja sen järjestelmien esittelyä Ilmavoimien oman tilaisuuden jälkeen läheisen lentoaseman tiloissa.

F-35 Lightning II nähdään nyt Suomessa toista kertaa koskaan. Edellisen kerran koneet nähtiin Suomen kamaralla ja ilmatilassa Turussa vuoden 2019 päälentonäytöksen maanäyttelyssä. Koneella ei tuolloin lennetty näytöslentoja. HX Challengen yhteydessä Tampere-Pirkkalan lentoaseman lähistöllä päivystävillä lentokonebongareilla onkin tilaisuus nähdä ja kuulla harvinaista ilmailuherkkua. Tiistaina suoritettua ensimmäistä evaluaatiolentoa oli seuraamassa liki 40 autollista lentokonebongareita.

Suomen Ilmavoimien Hornet-hävittäjät poistuvat käytöstä vuoteen 2030 mennessä. Ilmavoimien HX-hankkeeseen osana kaikki viisi hävittäjähankintaan osallistuvaa hävittäjävalmistajaa käyttää ehdolla olevat koneessa Satakunnan lennostossa HX Challenge -testaus ja -todennustapahtumassa.

F-35A-koneesta ja HX Challengen kulusta voit lukea tarkemmin tulevista Siivet-lehdistä.

Jos lehti ei jo tule kotiovelle toimitettuan, niin tilanne on helppo korjata täällä:

https://siivet.fi/tilaa/

 

Yhdysvaltain Ilmavoimien henkilöstöä ja F-35-lentäjiä. F-35 Lightning II – HX-hanke – HX Challenge – Kuva: Jukka O. Kauppinen