Sveitsin liittoneuvosto on tehnyt pitkän puntaroinnin päätteeksi ratkaisun maan hävittäjähankinnassa. F/A-18 Hornet- ja F-5 Tiger -koneet korvataan yhdysvaltalaisilla Lockheed Martin F-35A Lightning II -häivehävittäjillä.
Maan liittoparlamentille esitetään yhteensä 36 hävittäjän hankintaa. Vaihtoehtoina häivekoneelle olivat Boeing Super Hornet, Dassault Rafale ja Eurofighter Typhoon.
Yhdysvallat ja Lockheed Martin tarjoavat koneiden kera Sveitsille räätälöidyn ratkaisun, joka täyttää maan vaatimukset konetyypin autonomisesta operoinnista, tietosuojasta ja koulutuksesta. Sveitsiläinen teollisuus saa vastuulleen osan koneen kehitystyöstä, osallistuu koneiden valmistamiseen ja kehittää pitkällä tähtäimellä omavaraisen huoltojärjestelmän. Sveitsi voi myös asentaa koneisiin omia teknisiä ja ohjelmallisia ratkaisujaan.
Sveitsin hävittäjähankinta on ollut jännittävä, sillä edellisellä hankintakierroksella maa päätyi jo kertaalleen valitsemaan ruotsalaisen Saabin Gripen E -koneen uudeksi hävittäjäkseen F-5:n tilalle ja liisaamaan koneen valmistumista odotellessa Gripen C/D-koneita. Hävittäjähankinta kuitenkin peruttiin kansanäänestyksessä. Gripen E ei päässyt enää toiselle kierrokselle keskeneräisyytensä takia, ja vasemmiston kansanliikkeet ovat uhanneet viedä uudenkin hävittäjähankinnan kansanäänestykseen, jos valinta osuu amerikkalaiskoneeseen.
F-35-kalusto on ennestään yhdeksän eri valtion käytössä. Koneita on palveluskäytössä yli 655 kappaletta ja konetyypille on koulutettu 1 380 ohjaajaa ja 10 670 teknisen henkilökuntaa.
Konetyyppi on ehdolla myös Suomen uudeksi hävittäjätyypiksi Hornetin tilalle. Lockheed Martinin mukaan Suomelle tarjotaan täyttä 64 kappaletta F-35A-koneita.