Uusi teos avaa Ilmavoimien sodanaikaista viestintää: Menomatkalla radiohiljaisuus

Menomatkalla radiohiljaisuus - Ilmavoimien taktinen viestitoiminta talvi- ja jatkosodassa

Koala Kustannuksen erinomainen kesäteos Menomatkalla radiohiljaisuus – Ilmavoimien taktinen viestitoiminta talvi- ja jatkosodassa on vaihteeksi kurkistus lähes täysin käsittelemättömään aiheeseen. Lentokoneita ja lentäjiä on käsitelty sadoissa teoksissa, mutta kuinka ilmavoimien toimintaa johdettiin? Kuinka lentäjät viestivät keskenään? Miten lentäjät ja koneet saatiin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan – vai saatiinko?

Jussi Harola pureutuu teoksessaan erittäin perusteellisesti Ilmavoimien sodanaikaiseen viestitoimintaan, niin käytettyyn kalustoon kuten taktiikkaan ja niiden kehitykseen.

Kustantaja kertoo:

Menomatkalla radiohiljaisuus valottaa vähemmän tunnettua puolta Ilmavoimien sotien ajan toiminnassa. Miten hävittäjät ohjattiin kosketukseen? Miten kaukotoimintakoneille saatiin sanomat, paljastamatta operaatiota viholliselle? Miten ratkaistiin yhteistoiminta, kun yhteistä taajuutta ei ollut? Millä välineillä tämä tehtiin ja miten siinä onnistuttiin? Kirjassa käydään läpi merkittävin hävittäjä-, kaukotoiminta- ja yhteistoimintakoneiden radiokalusto sekä maaradio- ja suuntimoasemat. Kokonaiskuvan luomiseksi perehdytään viestitoiminnan kehittymiseen ja sen kannalta tärkeimpiin sotatapahtumiin laivue- ja rykmenttitasolla.”

Menomatkalla radiohiljaisuus – Ilmavoimien taktinen viestitoiminta talvi- ja jatkosodassa

Harola itse kuvailee teostaan näin:

Kirja keskittyy radiokalustoon. Olihan se tilanteen aikaisen johtamisen pääväline. Lähes jokaisessa konetyypissä oli omanlaisensa radio, joka määräsi vahvasti jokaisen laivueen ja lentorykmentin viestitoiminnan kehittymistä. Niinpä myös konehankinnat ja niihin liittyvät ylläpidon kiemurat, kuten eri yksiköiden toiminta käsitellään kirjassa.

Ja jos ei ollut välineitä, niin sitten keksittiin jotain muuta. Gladiatoria käytettiin yöhävittäjänä ja maassa miehet osoittivat käsivilkulla vihollisen sijaintia ja lentokorkeutta.

Kun maaradioverkolla, hävittäjillä ja pommittajilla ei ollut yhteistä taajuutta, suojahävittäjien mukana lensi “linkkiasema”, joka vastaanotti maaverkon ilmoitukset yhdellä taajuudella ja lähetti ne toisella taajuudella ilmassa oleville koneille.

Olen erityisen tyytyväinen Lavansaaren revohkan käsittelystä. Yleensähän operaation epäonnistuminen kuitataan sääolosuhteilla ja johtamisen ongelmilla. Mutta miksi koneita romuttui laskeutumisten yhteydessä niin paljon? Sitä ei ole juurikaan käsitelty. Alkuperäisistä selostuksista, kuulustelupöytäkirjoista, sotapäiväkirjoista ym. on rakennettu monen konekunnan lennon vaiheet kyseisenä yönä sekä haettu syyt ja seuraukset.”

Harolan teos tarjoaa runsain mitoin ainutlaatuisia näkökulmia jo tuttuihinkin tapauksiin.  Se perustuu lähes täysin Harolan omaan arkistotutkimukseen ja sisältää runsaasti aikaisemmin julkaisematonta tietoa.

Teos on Harolan toinen julkaistu tietoteos. Edellinen oli vuonna 2013 julkaistu Yhteys! Tiedonanto- ja viestivälineitä Suomen Puolustusvoimissa, joka keskittyi maavoimien kalustoon.

Nyt pääsin yhdistämään aiheeseen lapsuuden harrastukseni. Joppe Karhuset tuli luettua jo yläasteikäisenä. Samoin Lentäjän näkökulmat ynnä muut alan klassikot. Kun muut ostivat bändipaitoja, minun rahani menivät Siivet-lehden (ei se Korkeajännitys-tyyppinen) tilaukseen ja Aviation Shopiin“, Harola kertoo.

Menomatkalla radiohiljaisuus esitellään myös Siivet-lehden numerossa 4/2021, josta voit lukea tarkemman kirja-arvostelun.

Lisätietoja: http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=264

Menomatkalla radiohiljaisuus – Ilmavoimien taktinen viestitoiminta talvi- ja jatkosodassa