MiG-lentäjät muistivat ala-asteen opettajaansa ylilennolla

MiG-21bis, Ilmavoimat.

Suhdetoiminnan merkitystä Ilmavoimien ja suuren yleisön välillä ei voi vähätellä. Ylilennot suurtapahtumissa ja lentonäytökset ovat näkyvä ja monille korville kuuluva, äänekäs tapa heiluttaa lippua, mutta suhdetoimintaa ja muistamisia tapahtuu myös kulissien takana, ilman sen kummempaa tuuletusta.

Antti Laajalahti muistelee erästä tällaista matalan profiilin muistolentoa Karjalan Lennoston Killan Facebook-ryhmässä.

Asuimme 90-luvulla Sonkajärvellä. Lapset kävivät koulua Savonvirran ala-asteella. Alaluokkien opettaja jäi eläkkeelle erään vuoden kevätjuhlan jälkeen. Johtajaopettaja mietti kuinka juhlistaisimme kauan työtä tehneen eläkkeelle jäävän opettajan viimeistä työpäivää.

Olin kuullut että joku hänen entisistä oppilaista on lentäjänä Karjalan Lennostossa. Heitin enemmän huulena, että pyydetään Lennostosta ylilento. Johtajaopettaja kysyi, että olisiko se mahdollista. Kehotin ottamaan yhteyttä Karjalan Lennostoon. Niin hän tekikin ja sai vastauksen, että ei voi varmaksi luvata, mutta jos on hyvä sää, niin on syytä olla ulkona klo.12.00.

Tuona päivänä oli poutasää. Johtaja opettaja käski kaikki ulos vähän ennen kahtatoista, myös keittiön väen. Jemptisti kahdeltatoista tuli pohjoisen suunnasta kolme MiG-21-hävittäjää kauniissa muodostelmassa lipuen hitaasti koulun yli.

Eläkkeelle jäävälle opettajalle kerrottiin, että siellä meni sinun oppilaasi. Opettaja nieleskeli tovin aikaa ja kuivaili silmiään.

Tohtinee todeta, että harvan opettajan eläkkeellelähtöä muistetaan näin näyttävästi. Ei vain lentokoneen ylilennolla, vaan kolmen koneen muodostelmalla.

Opettaja Maija Piirainen sai tilanteesta varmasti kauniin muiston ja sekä näkyvän että tuntuvan osoituksen hänen opetuksensa hyödyllisyydestä. Pikkupojista on kasvanut isoja miehiä, oikein lentäjiä.

Laajalahti palveli aikoinaan Karjalan lennostossa apumekaanikkona ja huolsi MiG-21 / MiG-15uITI / Hawk / Fouga / Magister / Piper Arrow  -koneita. Hän kertoo myös, että hänen lapsistaan kolme on kulkenut opintiellä samaisessa Savonvirran ala-asteen koulussa.

”Koulu ja kyläyhteisö oli tiivis ja hyvähenkinen, touhuttiin paljon kaikkea muutakin kuin koulunpitoa.”

Antti Laajalahti etsii tilanteen muistavaa Karjalan lennoston henkilökuntaa, samoin kuin tietoa keitä lentäjiä osastossa mahtoikaan olla. Sillä vaikka tapahtumasta aikaa onkin, niin aina voi kiittää vähän myöhemminkin kauniista eleestä. Jos kenelläkään on muistikuvia tai tietoa Sonkajärven taivaalla koulun yli suoritetusta ylilennosta, niin laittakaa Laajalahdelle viestiä osoitteeseen laajalahtia ät gmail piste com.

Epävirallisia ylilentoja suoritetaan osana tavallista koulutustehtävää. Sonkajärvi sijaitsee lentoteitse pikku pyräyksen päässä Karjalan lennoston Rissalan tukikohdasta pohjoiseen, joten hävittäjillä on ollut sopivasti aikaa hakeutua muodostelmaan esimerkiksi matkalentoharjoituksen yhteydessä.

Teksti: Jukka O. Kauppinen

Kuva: Charles M. Daniels Collection  / Wikimedia Commons

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *