Algeria on tilaamassa Venäjältä 12 Suhoi Su-34 -hävittäjä-pommittajaa, koska konetyypille on lopulta annettu vientilupa. Algeria on ollut halukas ostamaan konetyyppiä jo pitkään, mutta vientilupaa ei ole herunut Rosoboronexportille, joka hoitaa Venäjän sotilasmateriaalin viennin. Sopimus allekirjoitetaan DefenceNewsin saamien tietojen mukaan viimeistään kuluvan vuoden loppuun mennessä. Algeria saattaa vielä kasvattaa tilauksensa 40 koneeseen. Su-34:n kysyntä maailmalla on kasvanut sen osallistuttua Venäjän ilmaoperaatioon Syyriassa viime syyskuun lopusta lähtien.
Algeria on ollut hyvä asiakas kauppapakotteista kärsivälle Venäjälle: sillä on tilauksessa 14 Su-30- ja 24 Su-35-hävittäjää ja lisäksi 42 Mil Mi-28-rynnäkköhelikopteria sekä 10 Mi-26-kuljetuskopteria. Algerian ilmavoimien kaikki taistelukonekalusto on venäläisvalmisteista. Uusimpia niistä edustavat 44 Su-30MKA-hävittäjää. Myös helikopterikalusto on enimmäkseen venäläistä. (PP)