Etelä-Afrikan ilmavoimien budjettia leikattiin 10 prosenttia vuosille 2016−2017, mikä merkitsee käytännössä luopumista joko Saab JAS 39C/D Gripen -hävittäjistä tai BAe Hawk Mk. 120 -suihkuharjoituskoneista. Lopetettavaksi tulee siis joko Laivue 2 tai Taistelulentokoulu 35. Asiantuntijat veikkaavat Hawkien joutuvan budjettileikkurin uhriksi, mutta päätöstä ei ole tehty.
Budjettileikkauksen lisäksi Etelä-Afrikan valuutta, Rand, heikkeni 30 prosenttia suhteessa päävaluuttoihin, kuten euroon, puntaan ja dollariin. Varaosien hinta on siis noussut merkittävästi.
24 Hawkia ovat olleet käytössä vain vuosikymmenen verran, mutta jo neljää konetta on jouduttu riisumaan varaosien saamiseksi. Kolme niistä on jo poistettu kirjanpidosta. Koneiden arveltiin ostamisen aikaan lentävän yhteensä noin 4000 tuntia vuodessa, mutta tänä ja ensi vuonna niillä lennetään enää 560 tuntia, jos ne pidetään kirjanpidossa. Syynä pieneen lentotuntimäärään on rahan puutteen lisäksi se, että Hawk-lentäjiä on palveluksessa enää seitsemän.
Ilmavoimien terävimmästä kärjen, 26 Gripenin, tilanne on vielä huonompi. Puolet koneista on jo varastoitu ja jäljellä oleviin koneisiin löytyy ilmavoimista enää viisi lentäjää. Kolme lentäjää jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa ja monta on lähtenyt muihin töihin. Gripenit ovat puolet nuorempia kuin Hawkit, mutta pystytäänkö niilläkään enää tulevaisuudessa lentämään?
Pentti Perttula