Ilmalaivatehdas aloittaa toimintansa Joensuussa – ensimmäinen ilmalaivakonsepti valmistuu loppuvuodesta

Goodyear Blimp -ilmalaiva - kuva Wikimedia Commons / Russ Allison Loar

Joensuussa on istutettu uudenlaisen suomalaisen ilmailutoiminan siemenet ja tulosta odotetaan nähtävän jo loppuvuodesta. Joensuun Reijolassa on näet aloittanut toimintansa Kelluu Oy:n ilmalaivatehdas.

Kelluu on kehittänyt pienen, itseohjautuvan ilmalaivakonseptin, jolla on vetyteknologian ansiosta erittäin pitkä lentoaika ja jota voidaan käyttää esimerkiksi sähkölinjojen kunnon tarkkailuun. Ilmalaivojen tuotekehitys etenee suunnitellusti ja sen tuloksena seuraavan sukupolven ilmalaivakonseptia odotetaan valmistuvaksi loppuvuodesta 2020.

Ilmalaivatehdas on aloittanut toimintansa uusissa, erityisvarustelluissa tiloissa Joensuun Reijolassa. Tehtaan varustamista sekä tuotekehitystyötä ovat tekemässä sekä Kelluun oma tiimi että vierailevat ilmalaiva-ammattilaiset maailmalta.

“Meillä on riveissä maailmanluokan tuotekehitysporukka, ja lisäksi täällä vieraili mm. henkilö Saksasta, joka on suunnitellut ilmalaivoja ympäri maailmaa 20 vuotta. Hän on tehnyt hommia käytännössä kaikille isoimmille ilmailualan yrityksille ja auttoi nyt meitä osaltaan tehtaan käynnistämisessä sekä ilmalaivakonseptin suunnittelussa”, kertoo toimitusjohtaja Jouni Lintu.

Tehdastiloissa on kaksi erillistä osiota. Toista puolta hallitsee tehtaan sydän eli hangaari, missä ilmalaivojen rakentaminen tapahtuu ja mistä on suora yhteys ulos testilennoille. Toisella puolella on toimistotilaa ilmalaivojen suunnittelua varten. Tilaa on varattu kasvua ajatellen reilusti.

 

Vedyn käsittely vaatii tarkkuutta.

“Suurin osa hallin muutostöistä liittyi vedyn turvalliseen hallintaan. Vety mahdollistaa pitkän lentoajan ja ekologisen, päästöttömän tiedonkeruun, ja kun kaikki on mietitty tuotantolaitoksen puolella millintarkasti, on sen kanssa työskentely turvallista. Kaikenkaikkiaan turvajärjestelyt ja toimintaohjeet ovat kyllä topakat, ja esimerkiksi vierailijoita ei tehtaalle päästetä kuin erityisestä syystä”, kertoo Jiri Jormakka, toinen Kelluun perustajista.

Vedyn hallintaa ajatellen tehtaaseen tilattiin esimerkiksi täysin mittatilaustyönä tehdyt ilmanvaihtokoneet. Ilmalaivantekopöytä ja sen päälle tuleva tehokas vetyhuuva ovat niinikään mittatilaustyötä: Kelluun porukka rakensi itse pöydän ja huuvan rungot ja lehmolainen FinEq International Oy vastaa muista metallitöistä.

Kelluulla on jo nyt valmius tehdä erikokoisia ilmalaivoja monenlaisiin tarpeisiin.

“Meidän ilmalaivakonsepti on herättänyt kivasti kuhinaa. Olemme saaneet paljon yhteydenottoja viime aikoina niin energia-alan yrityksiltä kuin muiltakin sektoreilta. Tästä jatketaan täydellä höyryllä kohti ensimmäisiä testilentoja, joita päästään tekemään lähiaikoina. Tuulisukkakin jo löytyy katolta sitä varten!”

Lisätietoja: http://kelluu.fi/