Ilmailu-lehti järjestää perinteisen ilmailukuvakilpailun, jonka voittajan kuva kruunataan vuoden 2018 ilmailukuvaksi. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa itse ottamallaan ilmailuaiheisella valokuvalla. Kuva voi olla otettu maasta, ilmasta tai vedestä. Kuvan kohde voi liittyä suoraan ilmailuun tai kuva voi olla taiteellisesti ilmailuun liittyvä.
Osallistumisaikaa kilpailuun on elokuun loppuun saakka, jonka jälkeen kilpailun esiraati valitsee 10 parasta kuvaa lukijaäänestykseen. Voittaja julkistetaan marraskuussa.
Vuoden 2018 ilmailukuvan ottaja palkitaan 500 euron arvoisella lahjakortilla valokuvaustarvikkeita myyvään liikkeeseen.
Kilpailun esiraatiin kuuluvat Ilmailu-lehden päätoimittaja Nina Broström ja graafinen suunnittelija Teemu Kavasto, sekä Suomen Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka ja tiedottaja Hanna Laine.
Lisätietoja: www.ilmailuliitto.fi/ilmailukuvakilpailu