Puola valmis luovuttamaan MiG-29-hävittäjänsä Ukrainalle

Puolan ilmavoimien f-16C ja MiG-29A. Kuva: Shaun Kerr
Puolan ilmavoimien f-16C ja MiG-29A. Kuva: Shaun Kerr

Sodan aikana faktat jäävät usein huhujen ja toivepuheiden jalkoihin. Ukraina toivoi käyttöönsä hävittäjiä, joita heidän lentäjänsä osaisivat ennestään lentää, mikä synnytti valtavan toiveikkaan huhumyllyn muutamien eurooppalaisten Nato-maiden omistamien MiG-29– ja Su-25-lentokoneiden suhteen. Nyt toiveet ovat viimeinkin muuttumassa todeksi.

Hurjimmillaan huhut väittivät eurooppalaisten maiden luovuttavan Ukrainalle yli 70 MiG-29-konetta, mikä oli silkkaa haaveilua. Myös monet kolumnit, joissa on toivottu ilma-apua Ukrainalle, on luettu lupauksiksi ja sopimuksiksi.

Debaattia on käyty erityisesti Puolan omistamista MiG-29-koneista, joiden suhteen Puolan kanta on ollut tähän saakka, etteivät he ole luovuttamassa koneitaan.

Yhdysvallat ilmoitti eilen, että he näyttävät vihreää valoa, mikäli EU-maat haluavat toimittaa hävittäjiä Ukrainalle. Tänään Puolan ulkoministeriö on ilmoittanut virallisesti, että maa on valmis siirtämään kaikki MiG-29-hävittäjänsä Saksaan Ramsteinin lentotukikohtaan Yhdysvaltain hallituksen käytettäväksi, ilmaiseksi.

Samalla Puola pyytää Yhdysvaltoja toimittamaan niiden tilalle käytettyjä lentokoneita, jotka tarjoavat MiGejä vastaavan suorituskyvyn Puolan ilmavoimille. Todennäköisesti Yhdysvallat toimittaa Puolalle F-16-koneita, joita Puolalla on ennestäänkin käytettävissään.

Tästä on hyvin lyhyt askel siihen, että Puolan MiG-29-hävittäjät saavat kylkiinsä Ukrainan ilmavoimien tunnukset.

Puolan ulkoministeriö pyytää myös muita MiG-29-koneita käyttäviä Nato-maita harkitsemaan MiGiensä käyttöä.

Päivitys: Yhdysvaltain puolustuministeriö Pentagonin tiedottaja John Kirby on kuitenkin kuvaillut Puolan ehdotusta ”kestämättömäksi”. Yhdysvallat keskustelee koneista Puolan kanssa, mutta Kirbyn mielestä Puolan ehdotus on riskialtis.

Puolan ilmavoimien MiG-29 Kauhavan juhannus -näytöksessä. Mikäli tämä koneyksilö on yhä riveissä, nähdään se todennäköisesti pian Ukrainan ilmavoimien tunnuksissa, Ukrainan taivaalla.

Euroopan MiGit

Puolan ilmavoimilla on käytössään nykyisellään yhteensä 29 MiG-29-hävittäjää, kaksipaikkaiset koulukoneet mukaan lukien. MiGien aktiivinen palveluskäyttö on jo ollut hiipumassa ja koneet ovat kärsineet viime vuosina monista onnettomuuksista. Ikääntyvä neuvostoteknologia ei ole enää näinä päivinä järin luotettavaa länsimaisilla standardeilla. Todennäköisesti kaikki hävittäjät eivät ole luovutus- tai taistelukelpoisia, mutta eiköhän niistä ole vielä jokuseen torjuntalentoon.

Muista Euroopan maista MiG-29-konetyyppejä on käytössään muun muassa Slovakialla. Heidän 10 MiGiään ovat kuitenkin maan ilmapuolustuksen kärki, eikä heillä ole vielä käytössään tilattuja, MiGit korvaavia F-16V-koneita. joten Slovakialla ei ole realistista mahdollisuutta luovuttaa koneitaan, ainakaan välittömästi.

Bulgarialla on 11+3 konetta, mutta myöskään heillä ei ole vielä käytössään tilattuja F-16V-koneita.

Mikäli Nato-liittolaiset suostuisivat edellämainittujen kahden maan ilmatilan valvontaan Baltian ilmatilavalvonnan tapaan siirtymäajaksi, niin koneiden luovuttaminen saattaisi olla teoreettisesti mahdollista.

Eurooppalaisten Nato-maiden käytössä olevat MiG-29-koneet ovat luonnollisesti iäkkäitä, mutta päivitettyjä. Muun muassa koneiden varusteita, viestintä- ja navigaatiolaitteistoja, omasuojaa, ohjaamoa ja näyttöjä on päivitetty mittavasti viimeisen 10-20 vuoden aikana. Koneet ovat siten ainakin selviytymiskykyisempiä kuin alkuperäiset neuvostovastineensa. Asejärjestelmät ja tutkat ovat kuitenkin entisensä, joten koneiden hyökkäyskyvykkyys ei liene mainittavasti kasvanut.

Oma ongelmansa on Ukrainalle luovutettavien koneiden liittäminen osaksi Ukrainan ilmapuolustusta. IFF-tunnistaminen eli omien koneiden erottaminen vihollisista on haaste, jotta Ukrainan ilmapuolustus ei tulita koneita vahingossa. Samoin viestijärjestelmien pikainen yhdistäminen voi olla haaste.

Viimeinen kynnys on luonnollisesti ohjaajien kouluttaminen uusiin hävittäjiin. Länsi-MiGit eroavat Ukrainan ilmavoimien MiG-koneista, eikä ohjaajia kannata lähettää taisteluun asejärjestelmällä, jota he eivät hallitse. Jää nähtäväksi onko tyyppikoulutus ja koneiden istuttaminen Ukrainan puolustusjärjestelmiin päivän, viikon vaiko kuinka pitkän ajan urakka.

Slava Ukraini!

Teksti: Jukka O. Kauppinen

Tue riippumatonta suomalaista ilmailujournalismia: Tilaa Siivet-lehti

Lue myös

SUOMI HANKKII UUDEN KORKEATORJUNTAKYVYN

PUOLUSTUSVOIMAT HARJOITTELEE MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA

KUUKAUDEN KUVA | MAALISKUU 2022

PUTIN KUSEE EUROOPAN MUROIHIN