Saab lahjoitti Suomen Ilmailumuseolle 50 000 euroa syntymäpäivän kunniaksi

Saab 35C Draken

Saab lahjoittaa 50 000 euroa Suomen Ilmailumuseon toimintaan Ilmailumuseoyhdistyksen täyttäessä 50 vuotta. Lahjoituksensa myötä Saab kannustaa yrityksiä ja yksityisiä toimijoita mukaan lahjoittamaan Suomen Ilmailumuseon toiminnan tukemiseksi.

Suomen ilmailuhistorian perinteitä vaaliva Ilmailumuseoyhdistys ry. täyttää 50 vuotta 4.12.2019. Ilmailumuseo käyttää lahjoituksen lyhentämättömänä toimintaansa. Saabin Suomen maajohtaja Anders Gardbergin mukaan Ilmailumuseo on tärkeä osa Suomen ilmailun historiaa, sekä samalla myös Saabin pitkäaikainen yhteistyökumppani Suomessa.

”Saabilla on ollut tärkeä rooli Suomen ilmailuhistoriassa, ja Suomen Ilmailumuseo on luonnollinen kumppani meille. Saabilla ja Suomen Ilmailumuseolla on pitkät perinteet yhteistyön saralla. Suomi 100 -vuonna olimme tukemassa myös Suomi 100 -juhlalentonäytöstä museon yhteistyökumppanina”, Gardberg kertoo.

Saab on ollut Suomen ilmailuhistoriassa vahvasti esillä. Esimerkiksi Saab 91 Safirit palvelivat 1960–1980-luvuilla Ilmavoimien koulu- ja yhteyskoneina ja Saab 35 Draken -hävittäjät muodostivat Ilmavoimien rungon vuosina 1972–2000. Myös nämä koneet ovat museossa kävijöiden tutustuttavissa. Ilmailumuseon tiloissa on jo toista vuotta nähtävillä Saabin tuottama yrityksen toimintaa esittelevä näyttely. Museosta löytyy esimerkiksi myös Draken-hävittäjän simulaattori.

Gardbergin mukaan Ilmailumuseon rooli on tärkeä suomalaisen ilmailualan ja siihen liittyvän tiedon ja kiinnostuksen välittäjänä. Saab haastaa mukaan muutkin ilmailualan toimijat tukemaan museon toimintaa.

”Saabin osuus Suomen ilmailuhistoriassa alkoi jo talvisodan aikoina ja valmistamiamme järjestelmiä on käytössä myös Ilmavoimien tämän päivän kalustossa. Siksi kannamme vastuumme suomalaisten ilmailuperinteiden vaalijana. Haluamme olla tukemassa alamme historiaa ylläpitäviä tahoja ja esimerkillämme kannustaa siihen myös muita”, hän sanoo.

Ilmailumuseon johtaja Pia Illikainen pitää lahjoitusta erittäin merkittävänä. Illikainen kiittää Saabia niin lahjoituksesta kuin myös pitkästä yhteistyöstä suomalaisen ilmailun hyväksi.

”Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Uuden museokeskuksen perustaminen on yksityiselle, säätiöpohjaiselle museolle valtava taloudellinen haaste. Saabin lahjoitus kertoo ilmailualan yritysten halusta osallistua alan historian tallennukseen ja esittelyyn. Tämä täydentää vapaaehtoispohjalta toimivan Ilmailumuseoyhdistys ry:n ansiokasta tukea ja perinnetyötä”, Illikainen kertoo.

Illikaisen mukaan lahjoitus on erityisen tärkeä myös museon uudistumistavoitteiden toteutumisen kannalta.

”Suomen Ilmailumuseo on juuri nimetty valtakunnalliseksi vastuumuseoksi ja valtion tukea on tarkastettu ylöspäin, mistä olemme iloisia. Lisäksi Vantaan kaupungin kanssa haemme museolle uutta sijaintia ja toimitiloja Vantaan alueelta. Julkinen tuki ei kuitenkaan yksin riitä – ja mitä vankempi yhteistyöpohja, sitä vaikuttavampi Ilmailumuseon uudistuksesta tulee”, hän jatkaa.

Ilmailualan toimijat voivat tukea museon tallennustyötä sekä sopimuspohjaisesti osallistumalla museon tallennushankkeiden rahoitukseen että toimintaa tukevin lahjoituksin. Museolta voi tiedustella suoraan erilaisista mahdollisuuksista.

Lisätietoja: www.ilmailumuseo.fi

Lisätietoja: https://saab.com/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *