G-20-kokous toi vilinää Suomenkin ilmatilaan, sillä Helsinki-Vantaalla nähtiin hieman harvinaisempi jumbojet. Japanin pääministeri Abe lähti Hampurin G-20-kokouksesta kohti Tukholmaa ja tapasi siellä Ruotsin pääministeri Löfvenin. Sieltä matka jatkui sunnuntai-iltana Helsinkiin Benjamin Helanderin tarkkaavaisten silmien ulottuville.
Japani käyttää valtionpäämiestensä kuljettamiseen kahta varta vasten räätälöityä Boeing 747-400-konetta. Identtisissä koneissa on esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin käyttämien ’Air Force One’ -jumbojettien tapaan yksityiset toimitilat päämiehelle, toimisto, kokoustiloja sekä matkustajapaikkoja muille kyydissä matkaaville. Erikoista on myös se, että tarpeen vaatiessa koneilla voi kyyditä Japanin kansalaisia katastrofialueilta turvaan. Tällaisiin tilanteisiin molemmissa koneissa on 140 matkustajaistuinta.
Yhtäläisyys Yhdysvaltain presidentin käyttämään lentokoneeseen on myös kutsukoodi pääministerin ollessa kyydissä: Air Force One. Toinen, perässä seuraava jumbo on Air Force Two. Samoilla koneilla kuljetetaan valtiovierailuille myös keisari Akihitoa sekä ylimpiä virkamiehiä. Koneet omistaa Japanin itsepuolustusvoimat.
Koneet seisoivat liikelentoterminaalin (One) ja JetFliten hangaarin edessä (Two). Rajavartiolaitoksen tukikohdan takaa sai hyvät kuvat koneista takaviistonäkymästä. Maalauksissa korostuvat Japanin lipun värit; punainen ja valkoinen. Peräsimiä koristaa suuri Japanin lipun nouseva aurinko.
Liikelentoterminaalin luona oli puolilta päivin paljon poliisiautoja ja vartijoita. Koneiden ympärillä vartioi japanilaisia poliisimiehiä. Molemmissa koneissa suhisivat käynnissä olevat apuvoimalaitteet. JetFliten toimistorakennuksen vierestä sai kuvia pääministeriä ja tämän seuruetta odottavasta Onesta.
Hieno yksityiskohta olivat koneen ohjaamon päällä olevat Suomen ja Japanin kansallisliput. Pääministeri saapui mustalla tilausajobussilla kahden poliisimoottoripyörän saattueessa liikelentoterminaalille ja noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua työntötraktori työnsi konetta jo rullaustielle. ABCNewsin mukaan pääministerin Pohjois-Euroopan matka jatkui kohti Kööpenhaminaa.
Japanin pääministerin kuljetuksessa käytetyt koneet ovat tyyppiä Boeing 747-400 (747-47C), joka on edellisen sukupolven jumbojet. Air Force One on Japanin sotilasrekisterissä, rekisteritunnus 20-1101, ja kone on valmistunut Boeingin tehtaalta Everettistä syyskuussa 1991. Two on rekisteritunnukseltaan 20-1102, ja kone valmistui samassa tehtaassa Washingtonin osavaltiossa vain paria kuukautta Onea myöhemmin, marraskuussa 1991. Molemmat on varustettu General Electricin CF6-80-sarjan moottoreilla, jollaiset löytyvät myös Finnairin A330-koneiden siivistä, eri versioina vain.
Koneilla on jo kunnioitettavat 26 vuotta ikää ja tekniikkakin alkaa olla vanhanaikaista, joten ne on jo päätetty siirtää eläkkeelle ja korvata uusilla. Harkinnassa olivat muun muassa Boeing 787-10, Boeing 747-8, Airbus A350-1000 ja jopa A380, mutta valinta kohdistui Boeing 777-300ER:ään. Uudet koneet tulevat käyttöön vuoden 2018 aikana, joten on varsin mahdollista ettei näitä jumboja enää nähdä Suomen taivaalla.
Uusi konetyyppi on edeltäjäänsä pienempi. Tyyppi on Boeing 777-malliston kahdesta runkopituudesta pidempi, kokonaispituus noin 74 metriä vs 747-400:n noin 71 metriä. Toimintamatka 747-400-koneessa on 12 900 km ja maksimilentoonlähtöpaino normaalilla matkustamokonfiguraatiolla noin 395 000 kilogrammaa (Lufthansa). 777-300ER:llä (Extra Range) pääsee 13 650 km ja maksimilentoonlähtöpaino noin 350 000 kiloa (Boeing). Polttoainetta 777-300ER nielee Japan Airlinesin mukaan peräti 20 % vähemmän kuin nykyinen 747-400. Tämä tarkoittaa sekä rahallista säästöä että pienentynyttä ympäristökuormitusta, mikä on tietysti ehdottoman tärkeää valtionpäämiehen imagolle nykyajan ilmastopolitiikassa.
Teksti ja kuvat: Benjamin Helander
Lähteitä: www.luchtzak.be, ABC News