Video- ja tietokonepelit hyödyntävät joskus todellista historiaa ja lainaavat niistä niin inspiraatiota kuin sisältöäkin. Etenkin lentosimulaattoreissa todellisen maailman ilmailu on tärkeä lähtökohta, niin siviilikuin sotilaslentosimulaattoreissa. Todelliseen elämään sijoittuvien pelien menestys voi joskus vaikuttaa myös vastakkaiseen suuntaan.
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 1/2015.
Tilaa toki lehti!
Valkovenäjältä maailmalle ponnistanut Wargaming.Net-yhtiö tunnetaan World of Tanks -panssarivaunupelistään, World of Warplanes -merisotailusta sekä World of Warplanes -lentokoneräiskinnästään. Yhtiön pelit menestyvät markkinoilla äärimmäisen hyvin, ja monikansalliseksi laajentunut yhtiö sijoittaa varojaan myös epäkiitolliseen ilmailuja sotilashistorian tutkimiseen ja pelastamiseen.
Esimerkiksi muutaman vuoden takainen Burman kätkettyjen Spitfire-hävittäjien etsinnät rahoitettiin nimenomaan Wargaming. Netin kukkarosta. Wargaming on myös rahoittanut vuonna 1940 alasammutun Dornier Do 17 -pommikoneen noston merestä, entisöinnin sekä sijoittamisen Britanniaan RAF Cosford -ilmailumuseoon.
Yhtiö rahoitti myös koneen näytteillepanon suunnittelun ja toteutti sitä esittelevän virtuaalitodellisuussovellutuksen, jonka voi ladata ilmaiseksi Android-laitteille ja Applen puhelimiin ja padeihin. Ohjelman löytää hakusanalla Apparition: Dornier17 Edition.
Yhtiön toimitusjohtaja ja omistaja Victor Kislyi toteaa Siivet-lehdelle, että näillä teoillaan Wargaming vain maksaa yleisöltä saamastaan tuesta.
”Me voisimme tukea vaikkapa kodittomia kissanpentuja tai sitten pureutua maailmanhistoriaan. Me valitsimme historian. Monet museot ja tutkijat ovat tiukoilla, eivätkä saa paljoa tukea esimerkiksi valtioilta. He tarvitsevat työhönsä resursseja, jossa me voimme auttaa”, Kislyi kertoo.
”Menestyksemme pohjautuu todelliseen historiaan ja historialliseen tarkkuuteen. Siksi me voimme toimia todellisen, elävän historian parissa. Jos vaikka jossain on vanha panssarivaunu, jonka entistämisessä voimme auttaa, niin mikä ettei. Olemme kunnostaneet muassa yhden T-34-76-panssarivaunun, sponsoroimme Dornierin nostoa ja entisöintiä Englannissa, sponsoroimme taistelulaiva USS Iowaan opetushuoneen ja rakensimme Bovingtonin panssarimuseoon huippunykyaikaisen koululuokan. Ja meidän tyyppimme elivät trooppisessa sademetsässä etsiessään mysteerisiä kadonneita Spitfirejä.”
Tietokonepeliyhtiöksi Wargaming toimiikin tavanomaista läheisemmässä suhteessa museotoimiin, mikä on mahdollista yhtiön vahvan tuloksen ansiosta. Yhtiöllä on myös palkkalistoillaan historioitsijoita, joiden tehtäviin lukeutuu sekä yhtiön peleissä hyödynnettävä taustatutkimus että yhteydenpito alan toimijoihin. Esimerkiksi Dornierin noston ja entisöinnin rahoittaminen oli erään tutkijan päähänpisto, jonka tämä onnistui myymään Kislyille.
Historiantutkimus ja yhteistyö museoiden kanssa antaa yhtiölle myös paitsi uskottavuutta historianälkäisten pelaajien silmissä, myös pääsyn museoiden arkistoihin ja uusia yhteistyömahdollisuuksia.
Haaveissa ranskalainen Yak-3
Todellisen historian, tietokonepelien ja virtuaalisten museoympäristöjen rakentaminen on Kislyille luonnollinen tapa lähestyä historian elävöittämistä nykypäivänä.
”Elämme digitaalisessa maailmassa ja meidän täytyy tehdä juttuja, jotka kiinnostavat monen sukupolven ihmisiä. Sitten laitetaan niihin vähän värivaloja ja kelloja, että myös nuoret kiinnostuvat. Tekemiemme asioiden pitää olla isoja ja innovatiivisia”, Kislyi alleviivaa.
Jos haluaisit unelmoida, niin mitä haluaisit löytää ja entisöidä seuraavaksi?
”Ehkä kaikkein eniten haluaisin löytää Normandie-Niemen-rykmentin koneen! Se oli ranskalainen vapaaehtoisryhmä, joka taisteli itärintamalla pääasiassa Yak 3 -hävittäjillä Saksaa vastaan. He taistelivat myös Valkovenäjän alueella! Sotamuseossamme on yhden heidän koneensa moottori, mutta ei muuta. Jos jostain suosta löytyisi yksi heidän koneistaan, niin se olisi loistava lahja maailmalle”, Kislyi unelmoi.
Alkujaan vuonna 1998 Valkovenäjällä perustetulla Wargaming.Net-pelitalolla on nykyään toimipisteitä myös Euroopassa, IVY-maiden alueella, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Yhtiön päätuotteita ovat toisen maailmansodan aikakauteen sijoittuvat internet-moninpelit.
Lisätietoja: http://wargaming.com
Tämä artikkeli on julkaistu alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 1/2015.
Siivet-lehden ilmestyminen on täysin riippuvainen yhdestä ainoasta asiasta: tilaajista. Sinusta, teistä. Lehteä ei ilmestyisi eikä tätäkään juttua luettaisi verkossa, ellei lehdellä olisi meille niin tärkeitä lukijoita – tilaajia ja irtonumeroiden ostajia.
Jos et ole jo tilaaja, niin ole hyvä ja harkitse asiaa. Lehden tilaaminen onnistuu täältä: https://siivet.fi/tilaa/
Teksti: Jukka O. Kauppinen
Kuvat: Jukka O. Kauppinen, Wargaming.Net