Lentokone, tai miksei vaikka helikopteri, kuumailmapallo tai mikä tahansa muu lentämään tarkoitettu laite, on epäilemättä kauneimmillaan omassa elementissään, ilmassa. Lentokoneet on luotu lentämään. Siksi myös valokuvauksellisesti ajatellen ilma on ympäristö, jossa kone on helpoin tai katsontakulmasta riippuen vaikein saada näyttämään hyvältä. Tässä ja seuraavissa kolmessa numerossa avaan ilmasta-ilmaan kuvaamisen haasteita. Mutta näin alkuun esittelen teille oikean käteni kuvauslennoilla, Viki Korjulan, avaa Siivet-lehden kuvaajamestari Mikko Maliniemi valokuvauksellisen juttusarjansa.
Artikkeli julkaistiin alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 2/2015.
Tilaa toki lehti!
Hyvä ilmasta-ilmaan-valokuva on monen tekijän summa, mutta onnistuessaan se on upea palkinto niin kuvaajalle, kuin koneen omistajalle. Kuvaaminen ilmassa vaatii kuitenkin hieman erilaista asioihin paneutumista, kuin maan pinnalla tukevasti seisten kuvatessa. Kun lennetään kahdella, tai useammalla lentolaitteella lähellä toisiaan eläväisessä ilmamassassa, liikkuvia elementtejä noin ihan kirjaimellisesti on yhtäkkiä pykälää enemmän. Mutta hyvä kuva ei ole sattuman kauppaa ja tämän juttusarjan tarkoitus on antaa hieman osviittaa, mitä kaikkea onnistunut kuvauslento pitää sisällään.
Kuvaaja saa kuvista luonnollisesti suurimman kunnian, mutta asiansa osaavan lentäjän panosta kuvaajan aisaparina ei voi vähätellä. Lennon suunnittelu on tiimityötä, jossa kuvaajan ja lentäjien pitää pystyä luomaan nuotit, joilla lento voidaan viedä turvallisesti läpi. Ilmassa kuvausosaston johtamisessa lentäjän rooli on koko homman sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kuvaustilanteeseen samalla intohimolla suhtautuvan kuvauslentäjän kädenjälki näkyy myös lopputuloksessa. Siksi tämä artikkelikokonaisuus on luonnollista aloittaa kuvauslentäjän henkilökuvasta.
17-vuotias monimoottorilentäjä
Lensin ensimmäisen kerran Vikin kyydissä vuonna 2008 Jämi Fly Innin jälkeen. En ollut koskaan ollut Senecan kyydissä ja siinä aikamme turistuamme päätinkin pummia kyydin. Eikä muuten tarvinnut toista kertaa houkutella, vaan jo seuraavassa hetkessä olimme koneessa vyötettyinä ja hän alkoi käynnistelemään moottoreita.
Siinä vaiheessa kymmenien ellei satojen eri lentäjien manööverit todistaneen kyytiläisenkin huomio heräsi. Nuori mieshän käy läpi ja toistaa tsekkilistaa kuin kokeneinkin matkustajakoneen kippari, tuumin silloin. Se määrätietoinen asenne ei voinut jäädä huomaamatta. Kun samaa ammattimaisen varmaa otetta olin ihaillut läpi lennon noususta laskuun, asia oli minulle päivän selvä. Tämän kaverin kanssa tehdään vielä joskus töitä. Mutta kukas tämä 17-vuotias monimoottorilentäjä oli miehiään?

Artikkelin alussa mainittu Piper Seneca tällä kertaa poikkeuksellisesti kameran etupuolella Viki Korjulan lentämänä. Seneca on kuvauskoneena mainio nopeutensa ja irroitettavien oviensa ansiosta. Kuva on otettu Rissalassa lokakuussa 2013. ”Tämän kaverin kanssa tehdään vielä joskus töitä. Kuva: Mikko Maliniemi. Siivet 2/2015.
Hän on Viki Korjula, nykyään 24-vuotias helsinkiläinen lentäjä jo kolmannessa polvessa. Vikin kiinnostusta ilmailuun ei tarvitse ihmetellä, sillä hänen isänsä on liikemies, lentokapteeni Esa Korjula. Myös Vikin vaarilla, eläkkeellä olevalla liikennetoimittajalla ja pitkän linjan ilmailuaktiivilla, Matti Korjulalla on lupakirja voimassa. Nuorempi veli Aapokin lentää aktiivisesti. Lentäminen onkin Korjuloilla veressä.
Oman ilmailu-uransa Viki aloitti purjelentokurssilla Kymissä vuonna 2006 Lehtisen Oipan ja Pesan opissa ja sen jälkeen lupakirjoja ja kelpuutuksia on kertynyt jo kadehdittava lista. Yksityislentäjän lupakirjan (PPL) Viki lensi seuraavana vuonna Lehden Markun opettamana ja vesilentokelpuutus seurasi isän oppilaana heti, kun se oli lentotuntien puolesta mahdollista. Monimoottorilupakirja oli seuraava luonnollinen askel eteenpäin pyrkivälle tiimahaukalle, sillä perhe omistaa nopeusluokkansa vuoksi kuvauksissakin usein käyttämämme Piper Senecan. Purjelentävälle moottorilentäjälle hinauskelpuutuskin oli selviö.
Ja jotta lista ei jäisi vaisuksi, purjelento ja taitolento kuuluvat Vikin harrastuksiin ihan kilpailumielessäkin. Vikin meriittilistalta löytyy parin vuoden takainen taitolennon Sportsman-luokan Suomen mestaruus ja purjelentopuoleltakin viime vuonna Jannen kisoista oli nuorten luokasta tuomisina hopeaa. Moottorilentotiimaa Vikillä on tänä päivänä 750 tuntia ja pursitiimaa 250 tuntia. Tätä kirjoitettaessa Vikillä alkavat olla liikennelentäjän lupakirjaan tähtäävät (ATPL) opinnotkin jo loppusuoralla.
Voi tuntua hieman hassulta puhua pitkän linjan ilmailijasta, mutta Vikin kohdalla se ei mielestäni ole liioittelua. Vai sopisiko hänen kohdallaan määritelmäksi sittenkin paremmin TAP Total Aviation Person? Niihin väleihin, joita ilmailu ei miehen elämässä täytä, sopii purjehdus klassisella 6mR -porukkaveneellä tai laskettelu, johon Viki suhtautuu lähes yhtä suurella intohimolla kuin ilmailuun.
Näyttelijä, turvamies, tulkki
Tuosta vuoden 2008 Seneca-lennosta on tultu pitkä matka eteenpäin. Saman vuoden syksyllä lensimme Vikin kanssa ensimmäisen yhteisen kuvauskeikkamme. Kuvasimme Kontion Samia ja hänen CAP-232:staan Porvoon saariston edustalla. Lennolta jäi saaliiksi paitsi nippu upeita kuvia, ennen kaikkea myös paljon uusia kehitysideoita ja nälkä ruveta kehittämään yhteistyötä eteenpäin. Oli helppo ruveta luomaan nuotteja tuleville keikoille, kun näkemykset kohtasivat ja palo hienoihin kuviin oli molemminpuolinen. Vikistä näki heti, että hän ymmärtää olevansa hyvin isossa roolissa kuvien onnistumisen suhteen ja on valmis tekemään myös ajatustyötä sen eteen. Lennolla kuvaaja on näytelmän ohjaaja, joka sanoo, mitä kuviin haluaa, mutta lentäjät ovat ne, jotka nämä toiveet toteuttavat. Kuvaajahan pääsee kuvaamaan vain niistä asetelmista, mitkä lentäjät ovat hänelle luoneet.
Olisi väärin kutsua heitä pelkästään näytelmän lavastajiksi, sillä sen lisäksi, että he luovat kuville puitteet, he ovat parhaimmillaan myös näyttelijöitä, turvamiehiä, tulkkeja ja osin käsikirjoittajiakin. Viki sanookin, että ”lentämisen ohella pitää olla hyvä käsitys valokuvaamisesta ja siitä, mitä kuvaaja tavoittelee”. Kun lentäminen itsessään vielä tulee selkärangasta, on kuvaajan kannalta unelmatilanne, että lentäjällä riittää lentämisen ohella resurssit koko lennon johtamiseen. Ilman vuosien yhteistyön ja kymmenien kuvauskeikkojen myötä kuvaajan ja kuvauslentäjän välille kehittynyttä luottamusta ja ymmärrystä olisi enää vaikea lähteä kuvauskeikoille.

Viki mainitsee silloin vielä Phil Lawtonin omistaman Hawker Hurricanen kuvauslennon yhdeksi mieleenpainuneimmista. Kone lähti paluumatkalle Englantiin suoraan tästä kuvauksesta. Kuva: Mikko Maliniemi. Siivet 2/2015.
Kun lennetään tiivistä muodostelmaa, aina pitää olla käsittämättömän tarkkana. Vaikka asiat on kuinka käyty etukäteen läpi, yllättävääkin voi sattua ja tilanteet muuttuvat aina. Siksi onkin suuri etu toimia vakiomiehistöllä ja luoda vakioidut menetelmät, Viki pohtii.
Toisen koneen lentäjä kuitenkin usein vaihtuu.
Vielä parempi olisi, jos tiimin kolmaskin jäsen olisi aina sama. Itse lennän joko kuvauskonetta tai kuvattavaa konetta tilanteesta ja kolmannesta tiimiläisestä riippuen. Lentämisen ohella hommassa kiinnostaa kokonaisuuden rakentaminen, päätöksenteko ja omalta osaltani johtaminenkin, tiivistää Viki.
Kurinalaisuutta ja päätöksentekoa Viki on oppinut Maanpuolustuskorkeakoulussa, jonka laivastolinjalla hän suoritti merikadetin perusopinnot. Siviililentäminen vei kuitenkin voiton, kun paikka jatkokoulutukseen Ilmavoimissa ei harmillisesti auennut.
Nyt kun ATPL-opinnoissa ovat viranomaiskokeet menossa ja opintojen päättyminen häämöttää, tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu luonnollisesti ammatti ilmailun parissa. Eiköhän kenttäkelpoisuutta ja monipuolista kokemusta omaavalle kiva työpaikkakin löydy, etenkin kun minulle kelpaa monenlaiset hommat rahdista vesilentoon ja tarvittaessa vaikka maailman eri kolkissa, Viki sanoo. Taitolento ja purjelento säilyvät harrastusten joukossa jatkossakin.

Palaamassa kotipesään Malmin lentoasemalle kirjoittajan ja Vikin ensimmäiseltä yhteiseltä kuvauskeikalta loppukesästä 2008. Vikin muuntautumiskyvystä kertoi vastaus kuvaajan kysymykseen, ”voitko lentää oikealta?” ”Ei ole merkitystä. Samanlainen se on lentää kummalta puolelta vaan.” ”Vikistä näki heti, että hän ymmärtää olevansa hyvin isossa roolissa kuvien onnistumisen suhteen ja on valmis tekemään myös ajatustyötä sen eteen. Kuva: Mikko Maliniemi. Siivet 2/2015.
Kysyttäessä Vikiltä suosikkikohteita hänen lentämistään kuvauskeikoista vuosien varrelta, ei yhtään yllätä hänen listatessaan kärkeen Fougan, Hurricanen, ja Spitfiren, sekä taitolentokoneet. Kun vierellä lentävän Hurricanen Merlin-moottorin murina tai Fougan Marborén ujellus työntyy kuvauskoneen oman äänen yli sisään ohjaamoon, on siinä tunteessa jotain erityistä. Se tunne saa mielen halajamaan taivaalle ja kohti uusia kuvauksia.
Tämä artikkeli on julkaistu alkujaan Siivet-lehdessä, numerossa 2/2015.
Siivet-lehden ilmestyminen on täysin riippuvainen yhdestä ainoasta asiasta: tilaajista. Sinusta, teistä. Lehteä ei ilmestyisi eikä tätäkään juttua luettaisi verkossa, ellei lehdellä olisi meille niin tärkeitä lukijoita – tilaajia ja irtonumeroiden ostajia.
Jos et ole jo tilaaja, niin ole hyvä ja harkitse asiaa. Lehden tilaaminen onnistuu täältä: https://siivet.fi/tilaa/
Teksti ja kuvat: Mikko Maliniemi