Vahvemman oikeudella

Olen tie 261:n varrella, joka yhdistää Ikaalisen ja Kankaanpään. Liikenne sillä on ajoittain vilkasta, ja sotilasajoneuvorivistöt ovat tuttu näky matkalla Niinisaloon tai sieltä pois. Eräänä aamuna ollessani koiran kanssa aamu asunut pari kuukautta Jämijärven keskustassa, kylää halkovan kantalenkillä näin jo kaukaa mummelin, joka suojatien kohdalla odotti pääsyä tien yli. Marssirivistön keulilla oli tullut auto, jonka keulassa olleessa kyltissä ilmoitettiin rivistönvahvuudeksi 30 ajoneuvoa. Pysähdyin mummon kohdalle, sanoin että tuon jälkeenmennään yli. Tykkiä vetänyt maastokuorma-auto pysähtyi nippa nappa ennen suojatietä jarrut kirskuen, kun astuin rohkeasti ensimmäiselle viivalle. Mummelille sanoin, että kyllä niissäkin jarrut on ja näemmä toimiikin. Vuolaiden kiitosten jälkeen jäin odottamaan marssirivistön viimeistä autoa, ja siinä sotilasajoneuvoja katsellessa muistui mieleen tapahtuma Jämiltä muutaman vuoden takaa:

Seisoin Jämin kiitotien laidalla niin sanottuna takapiruna suihkumoottorilennokin lennättäjälle. Tehtävänäni oli tarkkailla ilmatilaa ja ottaa tarvittaessa yhteys ilmailuradiolla muihin käyttäjiin lennättäjän keskittyessä lennokkinsa ohjaamiseen. Radio räsähti, kuulin katkonaisen lähetyksen ja siinä samassa helikopteri olikin jo päällä, ja sitten takana. MD500 lensi kentän yli puiden latvoja hipoen, kääntyi hotellin päällä ja palasi takaisin, lensi ilmassa olevan lennokin ali. Otin radiolla yhteyden kopteriin, kerroin, että kiitotiellä 15/33 on suihkumoottorilennokkitoimintaa ja pyysin huomioimaan lennokin. Huomioidaan lennokki, oli vastaus ja hetken päästä sama manööveri toistui. Kun kopteri lähestyi kolmannen kerran, pyysin lennättäjää laittamaan savut päälle. Kerroin kopterille: ”Suihkumoottorilennokki teistä katsottuna kello kahdessa, nopeus 300 km/h, paino 20 kg, sama korkeus, suunta kohti, onko lennokki näkyvissä?” ”On näkyvissä, poistutaan”, vastasi kopteripilotti. Vielä samana päivänä otin yhteyttä Uttiin, ja parin puhelinkeskustelun ja sähköpostin jälkeen saimme sovittua pelisäännöt sille, kuinka korpikentällä lennetään. Lennokin sijaan kyseisellä kiitotiellä olisi saattanut käynnistyä vaikkapa varjoliitohinaus, siinä olisi todella testattu kopteripilotin reaktiokykyä.

Vaikka Metsähallituksen ja lentopaikan ylläpitäjän välille solmitussa käyttöoikeussopimuksessa todetaan selkeästi, että Puolustusvoimilla on oikeus käyttää lentopaikkaa milloin tahansa ja miten haluaa, niin käytännössä he eivät tätä vahvemman oikeuttaan käytä, vaan kaikesta kentän alueella tapahtuvasta toiminnasta sovitaan hyvässä yhteisymmärryksessä etukäteen. Yhteistoiminta puolustusvoimien kanssa sujuu hyvin, oli kyse sitten koptereista ja kiinteäsiipisten toiminnasta. Jos harjoitusten johtajat eivät soita etukäteen, ottavat pilotit viimeistään jaksolla hyvissä ajoin yhteyttä ja kiertävät kentän, jos siellä on muuta toimintaa, ja homma pelaa. Jos vielä saa pyytää, niin pysähdytään jatkossa päästämään se mummo suojatien yli, sitten on täydellistä.

Ilmavoimien 100-vuotisjuhlavuosi alkaa olla lopuillaan. Ensi vuonna juhlitaan 100 vuotta täyttävää Suomen Ilmailuliittoa, joka perustettiin Helsingin Ilmailuklubin nimellä 30. marraskuuta 1919. Siivet-lehti onnittelee jo etukäteen!

Ilmailuterveisin,

Taneli Äikäs

Lue lisää: Siivet-lehti 6/2016

Tilaa lehti täältähttps://siivet.fi/tilaa/

Siivet-lehden ilmailuvideoita osoitteessa www.youtube.com/user/Siivet1986

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *