Caudron C.59 – Ilmavoimien 1920-luvun ranskalainen monitoimikone

Ranskalainen Caudron C.59 on yksi Suomen Ilmavoimien 1920-luvun monituisista hankinnoista. Vuonna 1922 Ranskassa palveluskäyttöön astunutta kaksitasoa ostettiin Suomeen kolme kappaletta jo vuonna 1923. Kone oli siten uusi ja moderni, mutta C.59-tyypin jälkeen Suomeen hankittiin heti perään kaikkiaan 64 kappaletta lähes identtistä Caudron C.60-konetta. C.59:jä käytettiin sekä renkailla että ainakin kokeiltiin kellukkeilla. Koneet olivat Ilmavoimien käytössä 1923-1931 aikana.

Siivet-vieraili Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa tutustuen Lahden Ilmasillan puheenjohtaja Hannu Iivarisen johdolla sen antimiin. Tässä video Caudronista, olkaa hyvät:

 

Suora linkki videoonhttps://youtu.be/nz6O3iNcnug

 

Päijät-Hämeen Ilmailumuseo on yksi Suomen pienemmistä ilmailuhistoriallisista vierailukohteista. Nähtävää on näet muuallakin kuin Vantaalla ja Tikkakoskella! Päijät-Hämeen museohangaari on siitä merkittävä paikka, että täällä säilytettiin suurta osaa niistä historiallisista koneista, jotka ovat sittemmin päätyneet kahden suuren museon näyttelyiden vetonauloiksi. Mutta vielä riittää nähtävää täälläkin – museossa on näet monta konetta, joita on jäljellä yksi ainoa kappale koko maailmassa.

 

Caudron C.59
Kärkiväli: 10,24 m
Pituus: 7,80 m
Tyhjäpaino: 700 kg
Lentopaino: 988 kg
Moottori: 180 hv:n Hispano-Suiza 8A 8-syl nestej 90º V-rivimoottori (C.59/2:ssa 230 hv:n Lorraine 7Ma)
Max nop. pinnassa/korkealla km/h: 170 km/h
Lentoaika: 3h 30 min
Siipipinta: 26 m2
Tyhjäpaino: 610 kg
Lentopaino: 988 kg

Caudron C.59. Kuva: Jukka O. Kauppinen

Tietoa koneesta, lähteet Wikipedia ja Ilmailumuseoyhdistys:
Caudron C.59 oli ranskalainen, kaksipaikkainen, kaksitasoinen ja puurakenteinen yksimoottorikone kangasverhouksella. Valmistaja oli Caudron ja konetta valmistettiin vuosina 1922-1924. Kone oli suunniteltu moniin eri tehtäviin. Kone oli käytössä Ranskan lisäksi Bulgariassa, Kiinassa, Turkissa ja se osallistui myös Espanjan sisällissotaan. Koneesta tehtiin myös C.59/2-variantti, joka oli varustettu 230 hv:n Lorraine 7Ma-moottorilla.
Caudron C.59-lentokoneita rakennettiin yli 1 800 kappaletta.
Jatkokoulutukseen tarkoitettuja Caudron C.59 -koneita hankittiin vuonna 1923 Suomen Ilmavoimille (silloisille Ilmailuvoimille) Ranskasta kaikkiaan kolme kappaletta. Niistä kaksi tuhoutui maahansyöksyssä. Vesivehmaalla varastoituna oleva Caudron C.59 on tunnukseltaan CA-50. Koneen viimeinen lento oli 1.10.1929, jonka jälkeen se varastoitiin.
Caudron C.59 on runkonsa etuosaa lukuun ottamatta koko lailla samanlainen kuin Suomen Ilmavoimien käytössä olleet 64 kpl Caudron C.60 -konetta. Caudron C.59 -koneen eturunko on Hispano Suiza 8 Ab V-moottorin ansiosta kapeampi kuin Caudron C.60 pyörivällä Clerget 9 tähtimoottorilla varustettu paksu eturunko. On todennäköistä, että Suomessa oleva Caudron C.59 -koneen yksilö CA-50 on konetyyppinsä ainoa edustaja maailmassa. Tiistaikerhon entisöimä Caudron C.60 (CA-84) on esillä Suomen Ilmailumuseossa.

 

Caudron C.59. Kuva: Jukka O. Kauppinen

Caudron C.59 -koneen moderni ja mukava lentäjän istuin. Kuva: Jukka O. Kauppinen

 

Päijät-Hämeen Ilmailumuseo, Vesivehmaa

(C) Jukka O. Kauppinen 2019-2020

www.siivet.fi

Tilaa lehti: https://siivet.fi/tilaa

 

Tutustu Siivet-videokanavan täällä:

https://www.youtube.com/user/siivet1986

Tilaamalla Siivet-lehden Youtube-kanavan autat meitä tekemään ilmailuvideoita jatkossakin. Tilaa se kätevästi tästä:

https://www.youtube.com/user/Siivet1986?sub_confirmation=1

 

Päijät-Hämeen Ilmailumuseon historia
Lahti-Vesivehmaa (EFLA) on Päijät-Hämettä palveleva lentokenttä. Se on perustettu sota-ajan tarpeita varten vuonna 1940. Suomen ilmavoimat käytti Vesivehmaan lentokenttää aktiivisesti sekä hävittäjä, pommittaja että tiedustelu- ja täydennyslaivueiden tukikohtana sekä koulutuskenttänä, sen valmistumisestaan vuodesta 1939 aina vuoteen 1945 saakka. Senkin jälkeen Ilmavoimat (ja sen lentokoneet) ovat näytelleet merkittävää osaa kentän toiminnassa. Suomen Ilmavoimat päätti vuonna 1948 aloittaa sen käytöstä poistamien, lähinnä puu-kangasrakenteisten lentokoneiden, sijoittamisen varastohalliin Vesivehmaan lentokentälle. Silloin yhteensä 44 puu- ja osittain metallirakenteista lentokonetta sijoitettiin halliin numero 4. Koneet siirrettiin 4-hallista nykyiseen 1-halliin vuonna 1974. Vuosikymmenten aikana Vesivehmaan varastohallista on siirretty yli 20 konetta muihin ilmailumuseoihin Suomessa ja ulkomailla. Kaikki hallista siirretyt koneet on entisöity tai konservoitu ennen asettamista muihin ilmailumuseoihin näytteille. Eniten entisöintejä ja konservointeja Vesivehmaan koneille on tehnyt Ilmailumuseoyhdistys ry ja sen vapaaehtoisista koostuva Tiistaikerho. Valtaosa entisöidyistä koneista on päätynyt Suomen Ilmailumuseon kokoelmaan ja näytteille.
Vesivehmaan varastohallin järjestelyistä ja järjestyksestä on vastannut 1960-luvulta alkaen Lahden Ilmasilta. Toiminnallinen vastuu oli vuosina 1969–1996 Ilmailumuseoyhdistyksellä (IMY) ja sen jälkeen vuoteen 2005 saakka Suomen Ilmailumuseosäätiöllä. 1950-luvulta alkaen Lahden Ilmasilta on hoitanut kokoelmaa ja vastannut hallissa olevien koneiden järjestelystä.
Vesivehmaan varastohallina tunnetun Ilmavoimien entisten ja historiallisten lentokoneiden varasto nimitettiin Museoviraston valtuuttamana 1.3.2005 Päijät-Hämeen Ilmailumuseoksi ja museon juhlalliset vihkiäiset pidettiin 19.5.2006.
Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa on esillä sisällä 13 konetta kokonaisena sekä lähes 300 muuta isompaa tai pienempää esinettä. Museotoimintaa tehdään lähes alkuperäiskuntoisessa Lentolaivue 24:lle 1941 valmistuneessa lentokonehallissa. Kolme muuta samaan aikaan valmistunutta hallia on käytössä edelleen ilmailutoiminnassa, mutta niistä suurin osa on kokonaan tai osittain peruskorjattu. 1. halli on teknisesti heikoimmassa kunnossa ja kaipaisi perusteellista kunnostamista (peruskorjausta), jotta se saadaan säilymään toiset 80 vuotta.
Lisää Vesivehmaan lentokentästä voi lukea Ilmailumuseoyhdistyksen 2019 julkaisemasta Vesivehmaan lentokenttä 80-vuotta osa 1. 1939-1945 julkaisusta sekä Ketterät Kirjat Oy:n 2017 julkaisemasta Kauhavan apu-ja leirikentän kirjasta.
Lisätietoja: https://www.lahdenilmasilta.fi/museo/paijat-hameen-ilmailumuseo

 

Lisää videoita Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta:

 

Lahden Ilmasilta ry
Suomen vanhin ilmasiltayhdistys, perustettu 15.11.1962
Toiminta talvella on pääasiassa syyskauden ja kevätkauden ilmailuaiheiset kuukausikokousesitelmät 4+4 Lahden sataman ravintola Casselissa, kokouksissa keskimäärin noin 50 osallistujaa/kokous.
Kesäkaudella Ilmasilta hoitaa ja pyörittää talkoovoimin Lahti-Vesivehmaan lentopaikalla Päijät-Hämeen Ilmailumuseota.
Kävijämäärä ollut viimeisen 10 vuoden aikana noin 2000 henk./vuosi.
Museohallin omistaa nykyisin Suomen Ilmailumuseosäätiö ja hallin maapohjan, kuten koko kenttäalueen puustoineen, Asikkalan kunta.
Lisätietoja: https://www.lahdenilmasilta.fi/