Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjien korvaamiseen tähtäävän HX-hankkeen voittaja valitaan tänä vuonna. Suomen ainoa kaupallinen ilmailualan erikoislehti, tänä vuonna 35 vuotta täyttävä Siivet vertaili hankkeen ehdokkaat kolmessa peräkkäisessä numerossa. Keskiviikkona 6. lokakuuta lehtipisteisiin ilmestyvässä numerossa julkaistaan vertailun lopputulos, jossa Lockheed Martin F-35A selviytyi voittajaksi.
Siivet-lehti vertaili ehdokkaista 13:a ominaisuutta, jotka olivat nopeus, nousukyky, ketteryys, taistelusäde, aseet, sensorit, elektronisen sodankäynnin kyky, sähköntuotto, häiveominaisuudet, luotettavuus, monipuolisuus, kustannukset ja tulevaisuuspotentiaali. Konetyyppien väliset erot ovat kuitenkin monelta osin vähäisiä ja joiltakin osin jopa olemattoman pieniä. Jokainen HXehdokas voitti vähintään yhden ominaisuuden vertailussa. Vertailun lopputuloksen sisältävä artikkeli toteaakin, että HX-kilpailussa on mukana pelkästään erinomaisia vaihtoehtoja.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vain Puolustusvoimat pystyy arvioimaan järjestelmien todellisen sotilaallisen suorituskyvyn ja soveltuvuuden Suomen kokonaispuolustusjärjestelmään. Siivet-lehti tai mikään HX-hankkeen ulkopuolinen taho ei sellaiseen vertailuun pysty – ei edes silloin, vaikka olisi saanut ehdokkaista todellista tietoa markkinointiväitteiden sijasta. – Siivet-lehden vertailun päämääränä oli analysoida ja tuottaa parasta saatavissa olevaa tietoa ehdokkaista ja eri ominaisuuksien merkityksestä, mutta vertailun tuottamaan tulokseen kannattaa suhtautua pelkkänä viihteenä. Oikeaan osumisen todennäköisyys on 20 prosenttia, joka on kuitenkin paljon parempi kuin esimerkiksi lottovoitossa, toteaa vertailun tekijä Pentti Perttula.
HX-hankkeen ehdokkaat ovat Boeing F/A-18E Super Hornet + EA-18G Growler + Airpower Teaming System (Yhdysvallat), Dassault Rafale F4+ (Ranska), Eurofighter Typhoon (Britannia, Saksa, Italia ja Espanja), Lockheed Martin F-35A Lightning II Block 4 (Yhdysvallat) ja Saab Gripen E + GlobalEye (Ruotsi).
Kaikki HX-vertailun sisältävät numerot verkon kautta:
- https://issuu.com/siivet-wings/docs/_siivet-3-2021
- https://issuu.com/siivet-wings/docs/_siivet-4-2021
- https://issuu.com/siivet-wings/docs/_siivet_2021_5
Siivet-lehden toimittaja, tietokirjailija Pentti Perttula on seurannut ja käsitellyt hävittäjähankintaa tarkoin sen alkamisesta lähtien ja muun muassa julkaissut vuonna 2018 ilmestyneen teoksen Paras hävittäjä Suomelle (kustantanut Docendo).
Tilaa lehti: https://siivet.fi/tilaa/