Kuhmon lentokentälle aurinkovoimalaitos – vihreää paikallisvirtaa sähkölentokoneille

Pipistrel Alpha Electro

Kuhmon lentokentälle rakennetaan aurinkovoimalaitos, jolla saadaan pienennettyä nousevia sähkökuluja ja omalta pieneltä osaltansa vaikutetaan valtakunnalliseen, kestävään sähköntuotantoon. Samalla varaudutaan tulevaisuuden lentokoneiden ja ajoneuvojen sähköistymiseen. Hankkeeseen voi tutustua ensi viikonloppuna järjestettävän Kuhmo Fly In -tapahtuman yhteydessä.

Hankkeen kustannusarvio on 26988  euroa, johon Leader on myöntänyt avustusta runsaat 16 000 euroa. Hankkeen toteuttaa Kuhmon Ilmailukerho.

Hankejohtaja Jaakko Kyllönen pitää projektia kansantaloudellisestikin merkittävänä: “Sähkön hintarakenne on muuttumassa merkittävästi polttoaineiden hinnan myötä. Myös huoltovarmuus on paikallisella tuotannolla parempi. Tulevaisuudessa voimala palvelee myös liikenteen “tankkauspaikkana” kun sähköinen tekniikka kehittyy.”

Aurinkovoimalan kooksi on suunniteltu n. 10 kWp, joka voidaan toteuttaa muutoksitta nykyiseen sähköverkkoon. Lentokentän toimintojen vuotuinen kulutusarvio (2021) on n. 2000 kWh/vuosi. Jatkossa kokonaiskulutus tulee nousemaan jonkin verran talvitoiminnan myötä. Suunnitellun voimalan tuotoksi arvioidaan todellisuudessa n. 5000 – 8000 kWh / vuosi. Ylijäävä sähkö myydään valtakunnan verkon kautta muille kuluttajille.

Kuhmon pienlentokentällä on potentiaalia

Kuhmon lentokenttä on hyvässä kunnossa, mutta päällystämättömänä sen käyttö rajoittuu kuiviin aikoihin. Kerholaiset rakensivat kentälle vuonna 2012 lentokonehallin, jota on laajennettu vuonna 2021 lämpimällä lisärakennuksella, johon myös saatiin Leader-avustusta. Tämä mahdollistaa koulutus- ja kerhotoiminnan ympärivuotisesti.

Kuhmon kaupunki on suhtautunut lentokentän kehittämiseen myönteisesti. Kaupunki on budjetoinut lentokentän kehittämiseen 870 000 euroa.Yhdessä aurinkovoimalahankkeen kanssa kokonaissumma on sama, jonka Suomen valtio osoittaa vuosittain koko Suomen lentokenttäinfrastruktuurin ylläpitoon.

Suomen Ilmailuliiton puheenjohtaja Timo Hyvönen on iloinen synnyinkuntansa toiminnasta.

“Pienet lentokentät ovat Ilmailuliiton erityisen huomion kohteena. Ne ovat jäsenistöllemme tärkeitä, ja liitto tulee vaatimaan niiden huomioimista tulevassa hallitusohjelmassa. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta koronan vaikutukset ja ilmailuteknologian digitaalinen kehittyminen näyttävät muuttavan matkustamista ja turismia paljonkin – silloin investoinnit ilmailuinfraan voivat osoittautua kullanarvoisiksi. Toivottavasti hanke etenee mitä parhaiten!”

Kuhmon lentokentällä järjestetään vuosittainen Fly In -ilmailutapahtuma 8. – 10.7.2022. Aurinkovoimalahanke esitellään lauantaina 9.7.2022 klo 14.

Tapahtumaan osallistuu vuosittain 50-100 ilma-alusta sekä pari tuhatta ilmailusta kiinnostunutta Kuhmosta ja muualta. Tapahtuman tarkempi ohjelma löytyy osoitteesta www.kuik.fi.

Kuhmon Ilmailukerho ry on perustettu vuonna 1959 ja toimii aktiivisesti Kuhmon kaupungin omistamalla lentokentällä kehittää jatkuvasti lentokentän perusinfrastruktuuria parantaakseen jäsenistönsä toimintaa ja tukeakseen nuorison harrastustoimintaa sekä Kuhmo Fly-in tapahtumien järjestämistä.