Brasilian ensimmäinen Gripen E -hävittäjä ensilennolla – koneessa aivan uutta tekniikka

Saab ilmoitti suorittaneensa onnistuneen ensilennon ensimmäisellä brasilialaisella Gripen E -koneella. Gripen E ”39-6001” nousi ensilennolleen maanantaina 26. elokuuta kello 14.41 ohjaajanaan Saabin koelentäjä Richard Ljungberg. Koelento suoritettiin Ruotsin Linköpingissä sijaitsevalta Saabin lentokentältä.

Lento kesti 65 minuuttia ja sen aikana suoritettiin testejä, joilla varmistettiin koneen käsiteltävyyden ja lento-ominaisuuksien perusluonne eri korkeuksissa ja nopeuksissa. Lennon päätarkoitus oli varmistaa, että koneen lento-ominaisuudet olivat odotusten mukaiset.

”Tämä saavutus on osoitus ruotsalais-brasilialaisen yhteistyön toimivuudesta. Sopimuksen allekirjoittamisesta ei ole kulunut viittäkään vuotta, kun ensimmäinen Brasilian Gripen on jo suorittanut ensilentonsa”, Saabin toimitusjohtaja Håkan Buskhe sanoo.

Kone on ensimmäinen Brasilian Ilmavoimien Gripen E. Alkuvaiheessa kone liittyy mukaan yhteiseen koelento-ohjelmaan.

Tärkein ero edelliseen koelentokoneeseen verrattuna on 39-6001-koneen täysin uusi ohjaamoasettelu, johon kuuluvat suurikokoinen Wide Area Display -näyttö (WAD), kaksi pienempää apunäyttöä (sHUD) ja uusi HUD-heijastusnäyttö.

Muita merkittäviä eroja ovat päivitetty lennonohjausjärjestelmä, jonka ohjaussääntöjä on päivitetty. Lisäksi koneeseen on tehty muita vähäisempiä päivityksiä sekä laitteistoihin että ohjelmistoihin.

”Minulle koelentäjänä on ollut suuri kunnia saada lentää ensimmäistä brasilialaista Gripen E -konetta, sillä tiedän, kuinka tärkeä se on Brasilian ilmavoimille, Saabille ja kaikille kumppaneillemme. Lento sujui ongelmitta ja kone käyttäytyi täsmälleen samalla tavalla kuin testausalustoilla ja simulaattoreissa. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun koneella lennettiin Wide Area Display -näyttö asennettuna ohjaamoon. Voin sanoa, että se vahvisti omat odotukseni”, Saabin koelentäjä Richard Ljungberg kertoo.

39-6001:n tulo mukaan koelento-ohjelmaan laajentaa koelento-ohjelmaa entisestään niin lento-ominaisuuksien kuin taktisten järjestelmien ja sensoreiden testaamisen osalta.

39-6001 saa Brasilian ilmavoimissa tunnuksekseen F-39 ja sen runkonumero on 4100.

Lisää aiheesta

GRIPEN E LENSI UPOUUSILLA METEOR-OHJUKSILLA VARUSTETTUNA

GRIPEN-LENTÄJÄ: GRIPEN VOITTAA HORNETIN AINA

HX-HANKE: RUOTSIN GRIPEN-TARJOUS SISÄLTÄÄ MYÖS TUSINAN KAKSIPAIKKAISTA F-KONETTA

HX-HANKE: SAAB TARJOAA SUOMELLE GRIPEN E/F -HÄVITTÄJÄÄ

KOLMAS GRIPEN E NOUSI SIIVILLEEN

SAAB JAS 39 GRIPEN – 30 VUOTTA ENSILENNOSTA

SIIVET HAASTATTELEE: JAS 39 GRIPEN-NÄYTÖSLENTÄJÄ HAAVEILEE GRIPEN E:STÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *